Taikausko tappaa

Aki Pyysing

Olen vakiintunutta itsemurhaajasukua. Sekä isän että äidin puolelta on lähdetty hyvällä prosentilla omin käsin parempaan onneen.

Kun olin pieni, minulle opetettiin tavanomaiset taikauskot. Jos olet tuhma, joulupukki ei tuo lahjoja, minulle kerrottiin. Tämän tajuaminen bluffiksi ei tosin vienyt kovin kauaa. Varsinkin kun lahjat löytyivät vintiltä jo hyvissä ajoin ennen joulua. Jos lahjoja yritti tutkia ennen joulua, ja jäi kiinni, tuli selkään. Jäin kiinni vain kerran, koska näytöt olivat sen puolesta, että tämä ei ollut bluffi.

Sekä tarhassa, tavallisessa ja pyhäkoulussa että kotona opetettiin, että Jeesus auttaa hädässä ja uskovat pääsevät taivaaseen. Rukoilinkin Jeesukselta ainakin, että lapsena näkemäni painajaiset loppuisivat. Tämä ei auttanut. Enemmän auttoi, kun muutimme pois helluntailaisen pyhäkoulun naapurista.

Siellä ei pikkulapsia peloteltu mitenkään liian vähäisessä määrin. Muistan murehtineeni kovasti, josko ehdin pyytää kaikkia syntejäni anteeksi, jos sattuisin kuolemaan. Pohdiskelin ääneenkin, voisiko anteeksiantoa anoa vielä kuoleman jälkeenkin. Kuusivuotiaana en ollut tullut vielä aivan varmaan lopputulokseen, ja sain auktoriteeteilta hyvin ristiriitaisia vastauksia. Varmuuden vuoksi sitten pyytelin rukouksissani anteeksi tämän tästä ja taas kaikenlaista mahdollista.

Vanhempani ovat ihan perusluterilaisia. Kun annoin hiljan pientä kritiikkiä ajautumisestani vähän äreämmän suunnan hoiviin alle kouluikäisenä, minulle kerrottiin, että itse olin halunnut mennä. En siis saanut päättää nukkumaanmenoajoistani, mutta uskonnollisesta kasvatuksesta kyllä. Olinkin aika pikkuvanha pienenä. En tosin pyhäkoulun aloittaessani välttämättä ymmärtänyt hellan ja helluntailaisen eroa.

Olin siis luterilaisittain taikauskovainen melko pitkään. Kirjallisuuteen, kuten Raamattuun, perehtyminen ja asian pohdiskelu sai minut ensin epäilemään ja myöhemmin vaihtamaan uskontoa vähän kypsemmällä iällä agnostismin kautta ateismiin.

SaiPassa ja nuorten maajoukkueissa tuohon aikaan pelanneen enoni esimerkin mukaisesti aloitin jääkiekon pelaamisen noin 7-vuotiaana. Elin mielikuvitusmaailmassa, jossa minäkin luonnollisesti seuraisin esikuvani jalanjälkiä lätkäuralla. Taisin haaveilla enemmän ja treenata vähemmän, koska pelasin enimmäkseen penkiltä käsin. Nuori-Suomen kaikki pelaa -käsite ei ollut vielä rantautunut 1970-luvun Lappeenrantaan.

Myöhemmin ymmärsin harjoittelun korreloivan menestykseen paremmin kuin haaveilun ja pärjäsinkin vähän jossain muissa lajeissa. Merkittävimpänä urheilusaavutuksenani pidän enoni selättämistä mökkipainissa.

Urheilullisen esikuvani kanssa meillä oli paljon erimielisyyksiä uskonnosta. Mielestäni hän uskoi kaikenlaiseen paskaan, mitä pienenä on joskus syötetty, vaikka aikuinen voisi vetää ihan omiakin johtopäätöksiä. Kerroin myös näkemykseni varsin painokkaasti. Pysyimme kuitenkin hyvissä väleissä, vaikka näkemyksemme eivät melko äänekkäissä keskusteluissa lähentyneet kiekonmittaakaan.

Lisäksi hän esitteli kaikenlaisia salaliittoteorioita, joihin en niihinkään suhtautunut mitenkään ystävällisesti. Teorioihin syventyminen vei hänet välillä suorittamaan opintoja aiheesta tulevassa Rauhan kylpylässä.

Tapaninpäivänä 1989, palattuani takaisin Helsinkiin Lappeenrannasta joulunvietosta, sain sähkeen, jossa oli soittopyyntö äidilleni. Se onkin ainoa sähke, minkä koskaan olen saanut. Hivenen jännitti mennä puhelinkioskille, koska enoni oli uhkaillut itsemurhalla lähtiessäni. Olin pitänyt tätä lähinnä bluffina. Tuli ilmi, että eno ei ollut uhkaillut tyhjää.

Hän oli itsemurhan tehdessään fyysisesti täysin terve, henkisesti toki huonossa hapessa. Taloudellisesti hänellä ei ollut mitään hätää. Yksi avioero nyt oli ollut, mutta niistä nyt vaan olisi syytä päästä yli. “In the poker game of life the women are the rake”, kuten Worm sanoi Roundersissa.

Minä väitän, että enoni itsemurha osin johtui siitä, että hän kuvitteli pääsevänsä johonkin parempaan paikkaan. Jos ahdistaa, ja luulee jollain ratkaisulla ahdistuksen muuttuvan iloksi, on rationaalista toteuttaa se. Esimerkiksi jos kuvittelee ahdistavasta maailmasta pääsevänsä paratiisiin itsensä tai jonkun muun tappamalla, niin ihan on loogista toimintaa. Kysykää vaikka jihadisteilta lisävahvistusta asiaan.

Mielenterveysongelmista en tiedä, mutta en kyllä pitäisi täysin mahdottomana teoriana, että taikauskojen ja salaliittoteorioiden hyväksyminen pahentaisi niitä.

Pokerin Käsikirjan luettuaan yksi kavereistani sanoi, että en ollut ainakaan käyttänyt sanaa taikausko liian harvoin. Taikauskovastaisuuteni on toisaalta pitänyt minut hengissä pokeripöydässä. Pitää olla suuruusluokkaa Patrik Antoniuksen lahjat, että pokeriammattilaisella on varaa mihinkään taikauskoon.

Taikausko sen sijaan tappoi minun enoni.

P.S. Minut on laitettu aina erityistarkkailuun avioerojeni yhteydessä. Ilman valoja on saanut nukkua, mutta kaikenlaista tarkkailijaa on hiipinyt paikalle. Vaikka tunnen kyllä sukurasitteen paineet aina välillä takaraivossa, ovat tarkkailijat olleet turhia. Ennen itsemurhaa yrittäisin kyllä vielä kaikenlaista kokeilematonta, kuten heroiinia. Sen täytyy tuntua aika hyvältä, koska huolimatta selkeistä haittavaikutuksista, tuntuvat käyttäjät kovasti haluavan lisää.

Kun pitää ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä lähinnä absurdina, on helppo keskittyä tämän elämän elämiseen.

P.P.S. Päätin avautua vuosien harkinnan jälkeen tästä aiheesta luettuani Ulla Appelsinin “Pikkuveljeni, alkoholisti” -kolumnin. Yritän siis nykyisin pärjätä 47-vuotiaiden sukudraamoista avautuvien lappeenrantalaisten sarjassa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.