Tallinnan pokerimatkat ja niistä toipuminen

 Aki Pyysing

Maanantaina heräsin puoli kahdelta farkut jalassa sohvaltani. Tiistaina heräsin seitsemältä sängystäni pääsemättä ylös ja nukahtamatta kunnolla uudestaan ennen kolmea. Molempina iltoina menin nukkumaan silloin kun pitääkin, eli puoli viideltä. Tuli taas käytyä Tallinnassa korttireissulla.

Ei ollut ihan ensimmäinen kerta, kun alkoholinkäyttösuunnitelman ylittäminen viikonloppuna Tallinnassa painoi seuraavan viikon askareissa. Mutta nyt oli kyllä viimeinen kerta Reval Park Hotel & Casinossa.

Olen lopettanut turhat lopettamiset, joten en väitä ettenkö Tallinnassa vielä joku kerta ajautuisi ylittämään mukin reunat. Mutta Revalissa ei enää koskaan, uskokaa pois. Paikka nimittäin puretaan uuden Hiltonin tieltä.

Seuraava Battle of the Forums pelataan hotelli Olümpiassa, jonne Olympic Casinon Tallinnan pelit siirtyvät toistaiseksi. Hyvästelin tuttuja kasinolla, mutta nämä arvelivat kuitenkin näkevänsä minut vielä Olümpiassa. Arvelisin, että arvelivat oikein.

Nämä kaksi hotellia ovat ensimmäiset hotellit, joissa olen majoittunut Tallinnassa. Olümpiassa olin jenkkifudismatkalla 1989. Peli oli tasainen, mutta sitten se alkoi. Munkka Colts voitti Hyvinkään Falconsin(myö) 40-0. Merkittävin urheilusaavutukseni tuolla reissulla oli portsarin lahjominen viiden markan kolikolla.

Revalissa olin yötä ensimmäistä kertaa sotaveteraanimatkalla. Matka oli hyvin opettavainen. Tykistön evp. eversti opetti minut avaamaan lämpimän samppanjapullon liikkuvassa bussissa kuoppaisella tiellä yhtään roiskuttamatta. Tämän avaamisen täydellinen onnistuminen saattoi vaikuttaa siihen, että eversti Revalin pihassa hyppäsi liikkumattomasta bussista kyydistä pois naama edellä ja kadotti silmälasinsa.

Tallinnassa olen pokeria pelannut vuosituhannen vaihteen huitteilta. Aiemmin pokeria pelattiin kilpailevalla Monte Carlo-kasinollakin. Tallinnan markkinat eivät kaksiin peleihin oikein riittäneet ja nyt on jo pitkään Olympic Casino ollut monopolistisessa asemassa. Reikki onkin noussut jo lähes suomalaisella tasolla eli 4% / max 10 euroa vs Mikonkadun 5% / max 10 euroa.

Alkuaikoina pelit olivat erinomaisen hyvät. Parhaimmillaan pelattiin jopa $25/50- peliä hyvin liberaalissa vironvenäläisessä seurassa. Sitten paikalliset piilottivat nämä yksityisklubille, jonne pääsivät vain liberaaleimmat suomalaispelurit. En käynyt koskaan, kun jostain syystä ei pyydetty. Kuulemani tarinat olivat samat kuin suomalaisilla pelureilla usein Vegasissa: ”Ne veti täysin ilman takaraivoa. Menin poikki.”

Viihdyn hyvin Tallinnan peleissä siksikin, että pöydässä pääsee puhumaan monipuolisesti suomea, ruotsia, englantia ja venäjää. Suomea, ruotsia tai englantia puhuvat ovat tavallisesti juovuksissa. Tallinnassa tarjoilu pelaa liian joutuisasti ja edullisesti muillekin kuin minulle.

Nykyisin pelit pyörivät turnausaikojen ulkopuolella juuri ja juuri. Paikallisista ei ole kovin paljon pelillistä iloa, paitsi juttuseurana. Peleihin ovat jääneet 2000-luvun alkupuolelta lähinnä kaverit, jotka oppivat pelaamaan. Tämä on pokeripöydissä tapahtuvan luonnonvalinnan seuraus ollut monessa muussakin paikassa.

Pelit pyöriessään ovat kuitenkin tavallisesti hyvin pelattavia. Ulkomaiset turistit (joista valtaosa meitä poroja) laittavat elämän Tallinnassa risaiseksi, ja hyvin harvat kortit ovat näille liian huonot pelattaviksi ja juuri mikään veto ei ole liian ohut vedettäväksi.

Virolaiset ovat muuten oppineet erinomaisesti pelaamaan jurripokeria selvin päin. He pelaavat isolla nipulla tiukasti. Välillä he pelaavat vetokädet aggresssiivisesti ja saattavat jonkun bluffinkin lyödä, kun vastapuolellakaan ei tavallisesti ole juuri mitään.

Tämä ei ole rakettitiedettä, mutta turhan monet suomalaiset eivät tätä osaa. He lähtevät mukaan peliin, jossa vedetään joka käsi tai sitten peliin, jossa juodaan jokainen mahdollinen drinkki. Tavallisesti molempiin yhtaikaa. Selvänäkin pysyttelevät lähtevät karkuun yksien pikkustäkkiin otettujen tuplien jälkeen känni-iloittelijoita, kun ”Ne lyö millä sattuu”.

Vastaavaa pelin laadun kehittymistä kuin Virossa, en ole nähnyt esimerkiksi Ranskassa. Siellä edelleen samat kaverit vetävät samalla tavalla kuin 1990-luvulla. Voi hyvin olla, että virolainen kansanluonne sopii paremmin pokeriin, kuin ranskalainen.

Neuvostoliiton vaikutus pelinjärjestämiseen tuntui Tallinnassa erityisesti alkuaikoina. Myöhästyimme 10 vuotta sitten 5 minuuttia noin 14 hengen pariturnauksesta, lippua ei ollut enää mahdollista ostaa. Jakoakaan ei ollut vielä pelattu. Seuraava laiva kotiin ja hyvin maksava asiakas poistui varsin pitkäksi aikaa ja keskityin enemmän Eestin entisen emämaan peleihin, jossa tämä ei olisi ollut mahdollista.

Sääntökirjaa luettiin alkuaikoina ilman mitään kohtuullistamista. Yhden kerran luulin maksaneeni all-in turnissa ja näytin korttini. Vastustajan lyömä potti oli kuitenkin yhden chipin vajaa. Vastustaja ja turnausjohtaja halusivat tappaa käteni. Onneksi paikalla ollut Casino RAY:n Poker Manager Jukka Räsänen konsultoi sen verran, että minut laitettiin vain lyöntikieltoon ja voitin potin.

Nykyisin pelit ovat länsimaalaisemmat. Pientä neuvostovarjoa on toki jäljellä. Esimerkiksi Tallinnassa on käytössä sinänsä erinomainen jonotussysteemi tekstiviesteillä. Tätä järjestelmää ei voi kuitenkaan ohittaa mitenkään, vaikka olisi selvää, että viestin saaja on jo uusissa harrastuksissa ja pelaajia olisi paikallakin.

Mutta 50 vuoden miehityksestä jää väkisin monenlaisia jälkiä. Suhtaudun luottavaisin mielin virolaisten kykyyn tarjota entistä parempia pelejä ja suomalaisten halukkuuteen jatkaa vodkapokeriturismia Tallinnaan. Todennäköisesti voivottelen Tallinnan matkasta toipumisen raskautta vielä monessa kolumnissa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.