Tarpeeksi pihit pokerinpelaajat syövät tähteitäkin

Sanna Marin ei halunnut Suomen profiloituvan nuukaan nelikkoon. Harva pokeriammattilainenkaan haluaa tulla tunnetuksi tapapihistäjänä, joskin sellaisiakin joukoistamme löytyy. Tämä siitä huolimatta, että varsinkin pokeribuumiaikana (n. 2005-2009) esillä oli enimmäkseen ”rahaa on niin, ettei paskalle taivu” -osastoa.

Luin Melissa Burrin hilpeän twiittiketjun (alla), jossa hän kyseli pelureiden sniiduimpia suorituksia. Burrhan pelaa työkseen isoa mixed-käteistä Amerikassa, ja oli vuonna 2014 ensimmäisenä naisena Poker Players Championshipin finaalipöydässä, eli WSOP:n 50.000 dollarin mixed-turnauksessa.

Käsittääkseni pelasin muutaman jaon 200/400 mixedia samassa Bellagion pöydässä viime kesän WSOP-retkelläni. Mieluummin muuten pelaan muiden pappojen seurassa.

Saksalaista kulunjakoa

Oma suosikkitarinani saksalaisen pokerinpelaajan säästäväisyydestä on viime vuosituhannen puolelta. Ei mahdu twitteriin mitenkään, joten jaan vain Pokeritiedossa.

Pelasimme saksalaisen Michaelin Keinerin kanssa 90-luvun lopun Pariisissa 5000 frangin pöytää. Nettinuorisolle tiedoksi: Vanhan Liiton käteispelaajat puhuvat pelin kokoon viitatessaan pöydän minimiostosta. Maksimiostokäsitettä ei vielä 90-luvun käteispeleissä tunnettu lainkaan.

Paikalle tuli toinen lapinpolttaja Christoph Haller ja aloitti kiivaan keskustelun saksaksi Michaelin kanssa. Herrat olivat tähänastisen tuttavuuteemme aikana käyttäytyneet aina sivistyneesti, mutta nyt selvästi joku mätti. En pystynyt seuraamaan, mistä oli kysymys, koska osasin saksaksi lähinnä numerot, kortit ja muutaman alkoholijuoman. Nykyisin osaan myös kysyä, missä on minun panssarivaununi.

Michael antoi joitain chippejä Chrisille, joka ne saatuaan lähti menemään. Kysyin Michaelilta, mikä heillä oli hätänä. Michael kertoi, että tätä en usko: Chris oli tuonut mukanaan väliaikaisen tyttöystävän (poliittisesti epäkorrektit kutsuisivat pokerihoidoksi) Saksasta Pariisiin, mutta heille oli tullut riitaa. Tyttö oli lähtenyt ovet paukkuen Chrisin luota.

Koska Chrisin ostama paluulento oli vasta muutaman päivän päästä, niin hoito oli anonut majapaikkaa Michaelilta, joka oli tullut samalla lennolla, ja oli ainoa ihminen, jonka hän tunsi Pariisissa. Michael herrasmiehenä oli luvannut yösijan.

Nyt Chris oli tullut vaatimaan Michaelilta puolta lentolipun hinnasta, jonka timanttikorvakoruinen ystäväni hyvin vastahakoisesti maksoi. Suomalaiset pokerinpelaajat muuten kutsuivat Suomessakin käynyttä Michaelia “timanttikorvakoruksi”, kun eivät halunneet hänen tietävän kenestä puhutaan. Tässä episodissa minulle selvisi, että myytti rahantarkoista saksalaisista ei ole ainakaan kokonaan busted. Tosin semisovinnolla Keiner rahoistaan luopui, joten koko kansaan ei tätäkään voi yleistää.

Seitsemässä dollarissa on toisen puolen miljoonan alku

Koko ketju alkoi retweetillä tarinasta, jossa joku nimeämätön peluri oli pyytänyt seitsemää dollaria splitatakseen Uberin – voitettuaan juuri puoli miljoonaa dollaria.

Tämä on aika peruskauraa. Jos tyrkkää puolen millin Vegas-tilistään Spearmint Rhinoon samana iltana sata kiloa, on hyvin todennäköisesti saanut Pyrrhoksen voiton. Jos jatkaa vanhaan malliin taksimaksuista nittaamista, rahat pysyvät paljon todennäköisemmin käsissä.

Hylätyt eväät voi syödä vaikka samalla haarukalla

Todd Doylenpoika Brunson kertoi pelanneensa 400/800 -peliä Jimmy ”Riendeerin” kanssa (en tunnista). Tämä oli nähnyt viereisessä pöydässä puoliksi syödyn Caesar-salaatin, kysynyt onko se jo hylätty ja syönyt sen – samalla käytetyllä haarukalla.

Olen miekin muiden jämiä kasinoilla syönyt. Varsinkin 90-luvun lopun Aviation Club de Francella, jossa tuntemattoman ja ranskaa osaamattoman mahdollisuudet saada tilaamaansa ruokaa pöytään olivat heikohkot. Enimmäkseen tosin kyselin, että voinko ottaa yhden puraisemattoman palan patonkia.

Myöhemmin opin vähän kieltä ja kulttuuria. Kun oppi, mitä keittiössä on, tilaamaan sen ystävällisesti ranskaksi ja tärkeimpänä aspektina oli hankkinut hyvän tippaajan maineen, ei tarvinnut enää pelkästään pummiruoalla pärjäillä.

Epäilen, että koronapandemia vähentää muiden käytettyjen haarukoiden käyttöä jatkossa radikaalisti. Toddin tarinaa täydentämään täytynee kertoa, että Amerikassa ei liene 400/800-peliä, jossa ei olisi ainakin rivakahkoa ruokatarjoilua.

WSOP Mainin voittaja ei halunnut maksaa jälkiensä siivouksesta 

Daniel Strelitz (WPT-voittaja) kertoi vuokranneensa kimppakämpän Vegasista mm. tulevan 2011 WSOP-pääturnauksen voittajan (Pius Heinz) kanssa. Heinzin päästyä finaalipöytään hän oli kieltäytynyt maksamasta yksinään siivouslaskua. Siivousta oli tarvittu savun poistamiseksi Heinzin huoneesta. Kukaan muu seurueesta ei polttanut. Oli kuulemma tarvittu useampi Skype-neuvottelu, että hän oli suostunut maksamaan siivouksesta yhtään mitään.

Tämä oli jo rivoa. Oli päässyt finaalipöytään tai ei, niin röökaajan pitäisi maksaa jälkensä. Oikeaan rahattomuuteen vetoaminen (Vegasin reissulla voivat rahat loppuakin) olisi ainoa hyväksyttävä peruste siirtää maksun ajankohtaa.

Anekdoottina mainittakoon, että Strelitz ei nimennyt, kuka WSOP Mainin vuonna 2011 voittanut kaveri oli kyseessä.

Velka veli otettaessa

Ketjussa on paljon tarinoita, miten joku oli lainannut/saanut turnauslipun, voittanut turnauksen ja unohtanut sujuvasti, keneltä rahat olivat tulleet.

Tämä on valitettavan tavallista pokeripiireissäkin. Pidänkin hyvänä Tom O’Riainin metodia kavereille rahaa lainatessa. Hän käsittelee lainatun summan välittömästi menetettynä rahana. Jos rahaa tulee takaisin, hän pitää sitä arpajaisvoittona.

Jenkit ottavat kuitit talteen

Amerikkalaiset pokerinpelaajat maksavat ilmoittamistaan pokerivoitoista veroa. Kulut saa kuitenkin vähentää. Käsittääkseni Amerikan verotussysteemi on samanlainen kuin omamme, eli verotus menee ilmoituksen mukaan. Siinä se eroaa meikäläisestä, että jos IRS (=paikallinen Verohallinto) epäilee vilunkipeliä, se laittaa ensin raudat ranteeseen ja sitten hetken kopissa pidettyään alkaa kysellä lisää. Meilläkin saa muuten törkeästä veropetoksesta ehdotonta linnaa. Mutta USA:n vankilaolosuhteet ovat kuulemma suomalaisia aavistuksen huonommat.

Sivistyin siitä, että kasinon parkkimaksut ja jopa joissain paikoissa maksulliset vesipullot ovat ilmeisesti vähennyskelpoisia. Koska miksi muuten siellä ammattilaiset peruuttelisivat hakemaan 75 sentin parkkimaksukuitteja? Tai pyytäisivät kuittia dollarin vesipullosta?

Amerikassa Amerikan tavalla

Yleisesti ottaen pidän säästäväisyyttä hyveenä. Toki nittimukissakin olisi hyvä olla reunat.

Mutta maassa on ainakin helpompi olla maan tavalla. Muistan hyvin, kuinka kohtasin muiden pelaajien sosiaalista paheksuntaa, kun sanoin jakajalle Tampan Hard Rockissa, että ei tarvitse vaivautua pyytämään brushia paikalle. Olin unohtanut antaa kasinokorttini heti pöytään tullessani ja tämän yhden (1) dollarin kompin pystyi jälkikäteen vain salipäällikkö myöntämään.

Men the Master Ngyenkin jonotti kuulemma kiltisti kuuden dollarin komppiaan voitettuaan juuri ison turnauksen. Amerikkalaiset tykkäävätkin kovasti dollareistaan.

P.S. Törmäsin Melissa Burrin maaliskuiseen twiittiin, joka herätti miussa hilpeyttä. En ota perehtymättä mitään kantaa asiaan. Enkä käännä, ettei maineeni vain siistiä kieltä käyttävänä kärsisi.

Mutta aion seurata Melissaa twitterissä jatkossakin.