Tasapainon löytäminen

Mikael BoldtVergiliuksen opastaessa Dante Alighieria helvetin esikartanossa näkyy ampiaisten pistämiä ja takaa-ajettavia ihmisiä. Nämä ovat ne, joiden elämä on kulunut ilman pahoja tekoja, mutta myös ilman hyviä.  Minä joudun helvetissä muualle.

Noin viisi vuotta sitten ystäväni Seppo latasi Unibetin koneeseeni – ehkä hän sai jotain kickbackejä.  Joka tapauksessa innostuin ja pelasin enemmän kuin järkevä ajankäyttö sallisi.  Kun olin löytänyt PokerStarsin ja Full Tiltin tilanne meni hassuksi.  Eternal poker. Ei rahaa eikä myöskään tarpeeksi taitoja tehdä sitä kunnolla. Joka tapauksessa pelasin järjettömän paljon ja laiminlöin tärkeitäkin tehtäviä. Kolme viikkoa sitten tilanne muuttui. Kone meni paskaksi ja oli ostettava uusi.

Olen tumpeloisuuttani ollut pokeritta – siihen liittyy paljon hieman erikoisia syitä – kohta kolme viikkoa.  Olen varmasti nyt hoitanut kaikki tärkeät asiat? Keskittynyt parempien kolumnien kirjoittamiseen?  Oppinut paremmaksi rakastajaksi?  Hope springs eternal.

Kun ajattelen menneitä vuosia; mikä sinänsä on merkki masennuksesta; huomaan olleeni tasapainoisessa tilassa ainoastaan lasten ollessa nuoria.  Ja ehkä parisen vuotta prepubertaalisessa iässä.  En tiedä kuinka moni teistä on huomannut hurahtaneensa johonkin, mutta olettaen, että kaikki kuitenkin tuntevat hurahtaneita, muutama sana aiheesta.

Erikoinen elämänkaareni on saanut monet epäilemään minun kärsiväni jostakin henkisestä sairaudesta.  Siis mielenterveysongelmasta.  Vanhin siskoni on psykoanalyytikko ja perheessäni on kaksi lääkäriä.  En ole hullu. Paitsi että olen hullu.  Mutta minulla ei siis ole diagnostisoituja hulluuksia.  Mikä ei tuota helpotuksen tunteita, kun kaikki niin usein menee päin….

Mainitsin jo liiallisen pokerinpeluun – ja huomatkaa, että liiallisuus nimenomaan johtuu tulosten vaatimattomuudesta – mutta se ei suinkaan ole ainut tai ensimmäinen kerta, kun olen heittäytynyt johonkin ylimitoitetulla energialla. Minut erotettiin lastentarhasta, Semigratskyn lastenseimestä viisivuotiaana, pitkittyneen rikollisuuden seurauksena. Olin vienyt kaksi poikaa mukanani maistelemaan isäni viskiä, varastanut ja polttanut isotätini savukkeita sekä houkutellut Hannele-nimistä tyttöä poikien (oli oikeasti poikien ja tyttöjen) vessaan, missä Benny, Jockum ja minä näytimme hmm-hmm hänelle.  Minut erotettiin myös Töölön Ruotsalaisesta Yhteiskoulusta lukion ensimmäisellä, mutta se oli vain viikoksi.

Olen aikaisemmin maininnut poliittisesta hairahduksestani.  Se ei oikeastaan ollut hairahdus, vaan umpisukelluksiin menoa. Moneksi vuodeksi.  Ja kun hurahdin yleisurheiluun – sama juttu.    Viinasta en tällä kertaa jaksa jankata. Kuitenkin tiedän siis olleeni välillä oikeilla jäljillä elämässäni, joten on ollut itsetutkiskelun aika. Mutta myös kadehtimieni, onnellisten oloisten tuttavien elämän miettimisen aika. Viisasten kiveähän tässä jahdataan.

Jätetään itsetutkiskelun säälittävät tulokset sikseen ja siirrytään hyödyllisiin havaintoihin. Tunnen jokusen pokeriammattilaisen ja olen seurannut huomattavan monen muun ammattilaisen elämää hieman etäämmältä.  Ja kas!  Yhdistäviä tekijöitä löytyi.

1. Plan B. Vanhemman polven suomalaiset ammattilaiset olivat jo aloittaneet sijoitustoiminnan ennen kasinopokerin ilmaantumista.  Mutta suurin osa pitkäkestoisista jenkkipelureistakin aloitti hyvin pian menestymisen jälkeen sijoittamaan erilaisiin liikeyrityksiin. Eli kaikki munat eivät kuulu samaan koriin. (En aio syyllistyä name-droppingiin tällä kertaa, joten tässä anonyymi lausahdus, minun kääntämänä: “En voi tietää, että tulee uusi voitollinen sessio, en rakenna tulevaisuuteni sen varaan.”)

2.  Vältetään burn-outia. Hyvin nopeasti kellon ympäri pelaaminen menettää hohtonsa. Elämässä täytyy olla jotain muuta. Vaimo ja lapset joillakin, vaikka pokeriammattilaiset yleensä menestyvät huonosti tällä saralla.  Mutta pitkään kestäneet ammattilaiset ovat poikkeuksetta luoneet vastapainoa pokeriin elämäänsä. Tässä vain mielikuvitus asettaa rajoja.

3.  Egon kurissapitäminen.  Wordsworthin sanoin:  “We think, that we are greater, than we know”.  Pitkään menestyneet pokerinpelaajat poikkeuksetta (Phil Hellmuth ehkä on poikkeus) osaavat kritisoida omia esityksiään. Jos vertaa poliitikon ja pokerinpelaajan vastauksia kriittisiin haastattelukysymyksiin, ero on silmiinpistävä. Vain huonot pokerinpelaajat selittelevät. Kaikki poliitikot sen tekevät.

4.  Ystävyyden arvostaminen.  Koska pokeri on raadollista, ilman ystäviä elävien pelaajien ura on raskas. Tiedän näennäisiä kurkunleikkaajia, mutta useimmilla on kuitenkin ystäviä pokerin ulkopuolella. Luulen tietäväni yhden täydellisen sosiopaatin, mutta hän ei koskaan ole noussut eturiviin.

5.  Oppimisen ylistys.  Kaikki hyvät ammattilaiset poikkeuksetta olisivat halunneet paremman koulutuksen, tai kiittävät siihen pakottaneita tahoja.  Tästä voisi tarinoida enemmänkin.

Mutta oma pahoinvointi ja kurkkaus verhon takaa, antaa minulle aiheen tämänkertaiseen sens moraliin:  Älä heittäydy koko sydämelläsi, vaan koko järjelläsi ja anna sydämen voida hyvin.