Terroristit tappoivat purppurankin

Aki Pyysing

”Viidensadan euron setelillä on hyvin vähän, jos mitään, laillista käyttöä”. Näin kirjoitti arvostamani Financial Times, kun Euroopan keskuspankki päätti luopua purppuroista toukokuun alussa. Parin vuoden päästä euroalueen keskuspankit eivät enää korvaa vanhoja seteleitä uusilla, ja ne siten pikkuhiljaa poistuvat kierrosta. Laillisiksi maksuvälineiksi ne jäävät kuitenkin edelleen.

Matkustaville pokerinpelaajille tämä oli huonoja uutisia. Siinä missä 56 prosenttia euroalueen asukkaista ei ole koskaan nähnytkään 500 euron seteliä, me olemme tottuneita kuljettamaan rahoja purppuroina ympäri maailmaa.

Miljoona euroa viisisatasina painaa vain kaksi ja puoli kiloa, joten isonkin turnausvoiton saisi tarvittaessa tuotua helposti käteisenä kotiin. Viisikymppisinä paino on noin 25 kiloa, mikä on jo selkeästi hankalammin liikahtava setelinippu.

Turnausvoitot tosin saa yleensä wiretettyä kasinolta kotipankkiin melko pienillä kustannuksilla. Ongelmana on rahan saaminen kasinoille, koska pelaamiseen vaaditaan hyvin tyypillisesti käteissuoritus. Osaan kasinoista on helppo lähettää pankista rahaa, ja osaan ei onnistu mitenkään. Takaisin rahat pankkiteitse saa joistakin kasinoita nopeasti ja esimerkiksi Barcelonasta viime kerralla kesti kahden karhumailin ansiosta vain kolme viikkoa. Aviation Club de Francesta (R.I.P.) sai lähtiessä pahimmillaan kaksikymppisiä ja mitään ei wiretetty mihinkään.

Jos olisin menossa tyyliin Makedoniaan, Filippiineille tai vaikka Etelä-Amerikkaan, en edes uskaltaisi lähettää rahaa etukäteen vaikka sellaista mahdollisuutta tarjottaisiin. Ryöstöriski on selkeästi pienempi, jos kukaan ei tiedä, että sinulla on rahaa päällä. Kun lähetät rahaa edelläsi, on tieto masseistasi saavuttanut määränpääsi ennen sinua. Näen riskin rahat taskussa kävelemisessä pitkin Nevski Prospektia selkeästi pienempänä kuin saman hivakan lähettämisessä tuntemattomaan kasinoon.

Kahdensadan euron setelit jäävät käyttöön, mutta epäilen että on vain ajan kysymys kun nekin poistetaan. Niin liikuttavan yksimielisiä kaikki seuraamani media New York Timesista Juhana Vartiaisen twitteriin olivat siitä, että isojen seteleiden poisto on oikea ratkaisu. Jenkeissä suurin yleisessä käytössä oleva käteisraha on ”Franklin” eli sadan dollarin seteli, britit räpläävät viisikymppisillään ja pelkään euroalueellakin siirryttävän vielä pidemmälle samaan suuntaan.

Perusteena pienempiin seteleihin siirtymiselle on terrorismin, huumekaupan ja muun rikollisuuden kannattavuuden heikentäminen. Purppuraa kutsutaan myös Bin Ladeniksi, koska terroristit kuulemma suosivat sen käyttöä. Pokeriammattilaisten lisäksi rikollisilla on tarpeita siirtää isohkoja summia käteistä rahaa suurta huomiota herättämättä paikasta toiseen.

Minä vähän epäilen, jääkö yhtään itsemurhapommia räjäyttämättä sen takia, että isoista seteleistä luovutaan. Kovin suurta hyötyä rikollisuuden torjunnassa ei kukaan muukaan tuntunut odottavan. Hurraahuudot EKP:lle lähtivät siltä pohjalta, että pienikin rikollisuuden väheneminen perustelee toimen, koska seteliä ei kukaan kuitenkaan tarvitse. Siitä olen varma, että päätöstä ei peruta, vaikka muutkin pokerimatkailua harrastavat valittaisivat asiasta.

Ilman Pariisin terrori-iskuja olisimme voineet hyvinkin saaneet pitää purppuramme. Syytän siis terroristeja tästäkin pahasta. Toivottavasti mahdollisimman moni joutuu Venäjän eikä USA:n armeijan vangiksi. U.S. Army kun harvoin tappaa terroristiepäilyjä kuulusteluissa. Venäjän armeijan kuulustelemat taas eivät yleensä palaa takaisin kertomaan medioille mistään Metallican soitosta tai vesikidutuksesta.

Lisäksi kehotan liberaalejakin medioita maltillisuuteen ”EKP parantaa maailmaa” hehkuttamisessa. Se, että kansanedustajalla ei ole purppuroille käyttöä, ei tarkoita että muilla ei olisi laillistakin käyttöä niille. Ihmiset vain ovat kovin taipuvaisia käsittelemään asioita vain omasta perspektiivistään, ja useimmat luulevat jounilaihona pokeriammattilaisten olevan lähinnä satuolentoja, jos ovat sellaisista kuulleetkaan.

P.S. ”Purppura” on nuorten pokerinpelaajien lanseeraama termi. He eivät näköjään tiedä, että miesten värikartassa on kymmenen tai korkeintaan kaksitoista väriä – eikä tosiaankaan mitään purppuraa.

Financial Times 8.5.2016: ”Europe is right off killing the criminals’ favourite banknote”

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.