Toimistolla taas

Janne PitkoGrindasin edellisen kerran nettiturnauksia kunnolla joskus huhti-, toukokuussa. Taukoa tuli siis yli kolme kuukautta. Kesäkuussa pelasin pääasiassa NL texasia midstakeseissa ja heinäkuussa vähän pienempää omahaa netissä Vegasin reissun jälkeen. Käteistexussa voitin ihan kivasti, mikä menee varmaan osittain varianssin piikkiin. Omahassa sen sijaan hävisin. Laitetaan varianssin piikkiin sekin ehkä. Elokuussa aika jakautui aika tasan Red Dead Redemptionin ja Football Managerin kesken. RDR alkoi kuitenkin aika pian toistaa itseään ja Football Managerissakin tuli lopulta tappioputki, joten vaikka kuinka yritin pysyä poissa nettiturnauksista, finaalipöytien viekoitteleva tuoksu vei kuitenkin voiton lopulta.


Paljon ei kuitenkaan ollut muuttunut kolmessa kuukaudessa. Pelaajien taso vaihteli edelleen pääasiassa välillä huono ja keskiverto ja sitten yksi, kaksi osaavaa per pöytä. Oma peli oli alusta alkaen pääasiassa hyvää, mutta muutama donkkaus per ilta mahtui edelleen agendaan. Suuri osa meni sen piikkiin, että olin jo melkein unohtanut, ettei tavallinen turnauspelaaja juuri koskaan ole kykenevä tai halukas foldaamaan kärkiparia edes ääriolosuhteissa.


Jotain kuitenkin oli muuttunut. Ikäväkseni huomasin, että usea verkko oli laskenut turnausten takuupotteja. Erityisen pettynyt olin Ongamen useaan takuupotin laskemiseen. Sen kyllä tiesin, että Betfairin omat isommat turnaukset häviävät ohjelmasta, fuusion myötä, mutta tosiaan hieman puun takaa tuli, että pelaajapoolin kasvaessa yhdistymisen myötä laskisi myös Ongamen omien turnausten takuut. Tosin ehkä tämä tapahtui jo aiemmin, mutta en vain ollut huomannut.


Toivottavasti kyseessä olisi vain väliaikainen lasku, joka johtuu esimerkiksi kesälomista tai jalkapallon MM-kisoista, sillä nuo takuut korreloivat yleensä aika hyvin sen kanssa, kuinka monta pelaajaa turnaukseen tulee. Jos takuu on esimerkiksi 12k, niin yleensä se palkintopotti jää siihen 12k tuntumaan. Aiemmin kyseessä olevassa turnauksessa oli 18k takuu ja palkintopotissa oli yleensä silloin se 18k ja vähän yli. Enkä kyllä muista, että turnauksessa olisi ollut overlayta ainakaan kovin usein vielä keväällä.


Starsilla näyttäisi olevan se aika vuodesta, kun siellä on menossa WCOOP. Pari eventtiä on tullut pelattua ilman menestystä kuitenkin.  Pelasin yhden 4-max ja yhden 6-max eventin. 4-max on jo melkoista hulinaa, mutta 6-max formaatista kyllä tykkään turnauksissa. Valitettavasti sen sovittaminen jokapäiväiseen grindaukseen on aika vaikeaa. Täydet pöydät ovat sen verran hitaampia, että niitä menee kaksi näytöllistä helposti, mutta 6-max vaatii vähän enemmän huomiota.


Menestys ylipäätään noissa netin turnaussarjoissa – oli sitten kyseessä WCOOP, ECOOP, FTOPS, GSOP jne – on onnistunut kiertämään itseni aika hyvin. Yksi syy lienee se, että pelaajapooli on vähän erilainen tavalliseen arkiturnaukseen verrattuna. Noissa turnauksissa on kuitenkin paljon hyviä, ajattelevia käteispelaajia, joita ei muuten turnaukset kiinnosta. Tuohon reagoiminen vaatisi sen, että jälleen pitäisi pystyä kiinnittämään enemmän huomiota pöytiin. Ja edelleen tuo on varsin vaikeaa, jos on ne kaksi näytöllistä täynnä turnauksia. Pistän menestymättömyyden noissa kuitenkin pääasiassa varianssin piikkiin, kun ei noissakaan taso silti kovin korkeaksi pääse nousemaan, kun hyvien pelaajien mukanaoloa tasapainottaa sitten satelliittipelaajat, jotka usein ovat kokemattomampia. Tähänkin toki pitäisi pystyä reagoimaan.


Tässä paluun jälkeen on tullut pelattua joitain ihan mukavia käsiä. Lähinnä nyt viihdearvon takia kuitenkin. Esimerkiksi yhdessä turnauksessa otin kiinni kolme piipullista värinveto boardiin kunkkuhailla hävitäkseni vain paremmalle kunkkuhaille. Nice valuebet, sir! Taisi olla satunnaista nappien painelua vähän molemmilta. Laitan tähän loppuun kuitenkin yhden käden, jossa exploittaan yhtä sellaista leakkia, joka esiintyy aika monella turnauspelaajalla. Tämä leakki olkoon nimeltään tasapainoton continuation bet -range.


Tapahtumat sijoittuvat Ongamen 50 taalan rebuyn finaalipöytään, kun jäljellä on enää neljä pelaajaa. Stackit ovat aika lailla tasan ja tässä kädessä herolla on noin 340k merkkia ja vastustajalla vähän enemmän. Vihu on agressiivinen, ihan osaava pelaaja, mutta vaikuttaa postflopin suhteen varsin suoraviivaiselta eikä ole toistaiseksi esittänyt mitään erityisen viekasta.


Kyseinen vihu avaa buttonilta minireissulla 6/12k tasolla ja hero on isolla blindilla spekulatiivisella Q3s:lla. Hardcore livepelaajat flattaavat tämän aina, kun blindien puolustaminen on kunnia-asia. HC-nettipelaajat kippaavat tai 3-bettaavat puolestaan tämän aina, kun heitä pelottaa pelata postfloppia. Itse asetun jonnekin tuonne väliin ja flattaan, jos uskon pelaavani postfloppia paremmin kuin vihu, Tämä uskomus sisältää sen, että tunnen jossain määrin vihun tendenssit. Tässä tapauksessa uskoin pystyväni flattaamaan tämän voitollisesti. Missään nimessä kyseessä ei kuitenkaan ollut standardimaksu.


Tässä vaiheessa ainakin yksi lukija on melko varma, että jälleen napsui ja floppasin värin, mutta jouduin kuitenkin tyytymään tällä kertaa suhteellisen vaatimattomaan AJ2r floppiin. Checkasin oikeaoppisesti preflop reissaajalla ja tämä bettasi vähän alle puoli pottia. Tässä tulee nyt se leakki: Hyvin iso osa hyvistäkin turnauspelaajista kontrolloi potin kokoa erityisesti ässäkorkeilla flopeilla checkaamalla perästä kaikki kohtuulliset, muttei erityisen vahvat osumat. Tällaisia on tähän kyseiseen floppiin ässät ilman kickeriä ja lähes kaikki jätkät. Perusteena saa kuulla jatkuvasti siis potin koon kontrollointia ja sitä, että paremmat ei kippaa ja huonommat ei maksa. Täten bettausrange on yleensä TPGK+ ja bluffit ja tätä on helppo exploittaa. Ilman isompaa matemaattista todistelua voitaneen todeta, että yleensä niitä bluffeja on enemmän buttonilta avanneella vihulla kuin hyviä osumia.


Olimme pelanneet aika monta button vs BB tilannetta jo aiemmin ja uskoin kyseisen vihun kuuluvan tähän kastiin aiempien käsien perusteella. Vihu oli kuitenkin varsin ajatteleva ja ajattelin tämän haistavan palaneen käryä, jos c/reissaisin tämän flopin. Reppaisin pääasiassa pohjasettiä tai A2:sta ja noin hyvin floppiin osuminen on vaikeaa. Täten päädyin tässä c/callaamaan flopin ja esittämään paljon laajempaa rangea. Hyvin usein tuossa rouvahai on johtopeli. Lisäksi tuossa auttoi se, että rouvahain kaverina oli takaoven suoran- ja värinvedot. En myöskään uskonut vihun barreloivan turnia ja riveriä liiaksi, kun esitän kuitenkin aika hyvää osumaa ja stackit eivät kuitenkaan kovin syvät olleet. Nämä kun kaikki ottaa huomioon sen kanssa, että sain maksulle yli 3:1 oddsit, niin pidin maksua tilanteessa ihan perusteltuna.


Turn oli 5d ja boardi oli edelleen rainbow. Checkasin vihulle ja tämä checkasi perästä. Tässä vaiheessa olin melko varma, että rouvahai johtaa. River paritti kakkosen. Edelleen uskoin johtavani vihun rangea tässä, mutta en halunnut jättää mitään sattuman varaan. Joskus vihulla voi nimittäin olla tässä esimerkiksi kolmospari tai vaikka kallehai, joilla se ”bluffasi” flopilla. Liidasin riverillä noin 100k pottiin 30k ja vihu kippasi aika nopeasti. Pienen betin ideana oli esittää laajempaa valuerangea eli ässien lisäksi myös jätkiä. Valitettavasti jäin tästä nerokkaasta pelistä ja voitetusta potista huolimatta turnauksessa lopulta neljänneksi.


Selvennän vielä lopuksi tuota flopin checkaamista perässä marginaalisilla osumilla. Se voi olla ihan hyvä strategia, mutta sitä pitää balansoida checkaamalla perästä ajoittain sekä ilmaa että monsterit, jotta range on tasapainossa. Tätä ei monikaan tee – ei ainakaan ilmalla. Vaikka turnauksissa usein pelataankin tuntematonta vastaan, niin itse näen ainakin jossain määrin hyödylliseksi balansoida rangejani edes hieman. Erityisesti yllä mainitussa tilanteessa, jossa positiot ja stackit olivat sellaiset, että jo hyvissä ajoin oli selvää, että tulisimme pelaamaan yhdessä paljon potteja finaalipöydän aikana.