Tonnit tippuvat taskusta

Aki PyysingVuonna 1997 sain silloiselta anopiltani puhelun Vaasasta. Olimme juuri olleet kyläilemässä appivanhempieni luona. Hän kysyi, että mahtaako minulla olla mitään tekemistä heidän pihamaaltaan löytyneen pyöreän, mustan ja kiiltävän merkin kanssa? Merkissä luki ”Casino Ray” ja ”1K”.

Sanoin, että merkki on minun ja varmaan tippunut taskustani nenäliinaa kaivellessa ja että pitäkää hyvässä tallessa. Kyseessä oli luonnollisesti Casino Rayn tuhannen markan chippi.

Siihen aikaan pelasin Presidentin talossa joka päivä, kun olin Helsingissä ja kasinolla oli peliä. Merkkien käteiseksi muuttaminen päivittäin ei tuntunut niin kovin tarpeellista, kun jonotkin neljän maissa kassalla olivat välillä pitkiä. Chippien tyhjentäminen taskusta tuntui myös tarpeettomalta toimenpiteeltä. Levi’s 501:ssä on syvät taskut ja ne toimivat erinomaisena lompakkona. Varsinaista käyttöä Vaasassa ei minulla toki chipeillä ollut, mutta olivat jääneet matkaan.

Tapaus herätti hilpeyttä kälyissäni (3 kpl), ja yksi heistä toikin tonnin kalkun Helsinkiin. Taisi hieman kikatella holtittomalle lankomiehelle. Muiden sisarusten miehillä oli myös akateeminen loppututkinto, mutta he olivat oikeissa töissä.  He eivät varsinaisesti olleet tiputelleet tuhannen markan arvoisia esineitä anoppilan pihamaalle.

Silloinen vaimoni ei kikatellut yhtä vapautuneesti kuin siskonsa. Hän sanoikin sen jälkeen aina lähtiessäni savannille (esimerkiksi Concord Card Casinolle, Aviation Club de Francelle tai Victoria Clubille) jahtaamaan perheelle seeproja, että ”Älä hävitä rahaa”. Hän ymmärsi kyllä, että pokerinpelaajan toimenkuvaan kuuluvat myös tappiolliset reissut. Häviäminen kävi kyllä, mutta hävittäminen ei. Maallikkokin ymmärsi, että taskusta tippuvat chipit ovat vuoto, joka olisi hyvä tukkia.

Viime lauantaina Grand Casinon portaissa turvamies pysäytti minut. Olin poistumassa pelien loputtua puoli neljän maissa, en siis tulossa kasinolle, joten en ollut huolissani. Minulta kysyttiin, oliko minun paikkani kohdalla ollut tonnin chippi mahdollisesti minulta tippunut. Tähän tietysti opportunistinen vastaus on, että totta kai. Mutta itse asiassa kassalla olin jo vähän harkinnut viinan juonnin vähentämistä, koska minulla oli merkkejä vähemmän kuin olin luullutkaan.

Kerroin sen hyvin potentiaalisesti olevan minun. Minulta kysyttiin haluanko, että kameratarkistusta hoputetaan, vai palataanko huomenna asiaan. En nähnyt mitään syytä jäädä käkkimään tuloksia. Jos se olisi minun merkkini, saisin sen varmasti takaisin. Ja seuraavana päivänä vuoropäällikkö olikin heti kimpussa, että kassalla olisi tuhat euroa minua varten.

Toivottavasti en ole kovin montaa muuta tonnin chippiä näiden kahden tapahtuman 13 vuoden välissä tiputtanut. Jos olen, en oikeastaan halua tietää. Takaisin niitä ei kuitenkaan saa.

Erityisesti Aviation Club De Francella tiputetut chipit ovat lopullisesti menetettyjä. Vuonna 2001 silloisen tyttöystäväni Johannan kalkut tippuivat kädestä lattialle, kun Mike Sexton hyökkäsi jälleennäkemisen ilosta halaamaan. Puolan Willy näki yhden tarjoilijoista ottavan yhden 1000 frangin merkin ja pistävän taskuunsa. Brush paikalle, joka kysyi tarjoilijalta ranskaksi, että otitko. Tämä vastasi, että en ottanut. Tapaus oli loppuun käsitelty. Johanna meni kassalle tonnin köyhempänä. En muista ottiko Mike poliittisen vai taloudellisen vastuun.

Pariisissa voi tehdä talletuksen ja säilyttää paikan, kun lähtee syömään. Brush ottaa chipit vastaan ja kirjoittaa keltaiseen lappuun, paljonko siinä on merkkejä, kenen ne ovat ja laittaa kaappiin. Käytännön kaikki tekevätkin näin, koska pöydälle jättäminen on lahjoitukseen verrattava toimenpide. Osa pöydälle jätetyistä rahoista voi olla palatessa tallellakin, erittäin hyvällä tuurilla jopa kaikki.

Matti Kuortin viimeisellä pelimatkalla Pariisiin hän tilanteesta tietoisena syömään lähtiessään teki depon. Palatessa hän totesi, että chippejä oli vähemmän kuin brushin allekirjoittamassa lapussa luki. Brush oli samaa mieltä, että on siinä vähemmän. Oh là là, mitään ei tosin ole tehtävissä. Matti meni takaisin pöytään vähemmillä merkeillä kuin pöydästä lähtiessä. Frangeja kuulemma varastettiin vähemmän kuin mitä Matti tilttasi menemään. Aviation Club de France on siitä lähtien jäänyt kaipaamaan Matti Kuortin actionia.

Minä asuin Pariisissa kahdeksan kuukautta 2003-4 pelaten Aviationilla lähes joka päivä. Kassalle mennessäni laskin merkit moneen kertaan etukäteen. Saadut setelit laskin kassan nenän edessä vielä omassa kädessäni joka kerta. Varmuuden vuoksi annoin euron pari tippiä kerran kerrasta. Syksyllä jouduin korjaamaan väärää summaa useamman kerran, keväällä eivät enää jaksaneet minulta juurikaan yrittää varastaa.

Minä pelasin Pariisissa, koska kaikki ulkomaalaiset ammattilaiset olivat kyllästyneet ranskalaiseen mentaliteettiin ”ota jos pystyt”. Tämä tarkoitti, että pelit olivat myös erinomaisen hyvät. Ranskalainen sodankäynti- ja pokerinpeluutaito ovat hyvin verrattavissa toisiinsa. Oletan, että kyllä minulta muutaman kerran onnistuttiin viemään jotakin. Mutta minä otin tämän karjalaisena opportunistina osana reikkiä, enkä periaatekysymyksenä.

Grand Casinolla lämpäisen merkit kassalla tiskille ja odottelen lopputulosta. Olen katselevinani seteleitä, kun niitä lasketaan, lähinnä vanhasta tottumuksesta. Näin jouduin tekemään muutaman kerran Pariisissa, kun session aikana oli tullut otettua pari vodkaperrieriä enemmän kuin tarpeellista, ja en pysynyt kassan laskuvauhdissa enää mukana.

Helsingissä kun poistun pöydästä, en jaksa välttämättä laittaa edes isoja chippejä alimmaiseksi tai laskea merkkejäni, kun menen tauolle. Luotan kameroihin ja henkilökuntaan. Monopolikasinoissa on välillä hyvätkin puolensa.

Tarinan opetus on, että jos sinulla on taipumusta tiputella chippejä taskusta, kannattaa katsoa missä sen tekee.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.