Torikopista Grand Casinolle

Aki PyysingPienenä poikana jouduin osallistumaan kotitöihin. Ei nyt mitenkään 50-luvun tyyliin, vaan pientä mattojen hakkausta, tiskausta ja lastenhoitoa. Joka tapauksessa enemmän kuin nykypäivän vanhemmat näyttävät tähtisilmillään teettävän. Vanhempieni mielestä luultavasti en joutunut tekemään juuri mitään. Ainakaan siihen verrattuna, mitä he olivat lapsuudessaan joutuneet tekemään.

Työt lisääntyivät iän myötä. Kun olin kymmenen vanha, minulle syntyi toinen pikkuveli. Näkymät olivat sen suuntaiset, että kotitöitä olisi kesäksi tiedossa entistä enemmän ja karkkiraha pysyisi tukevasti kahdessa markassa per viikko.

Niinpä ruinasin itseni mummille (R.I.P) Lappeenrannan Kauppatorille kesätöihin. Maksusta töiden teko tuntui paremmalta kesäsuunnitelmalta. Ideaa piti tosin markkinoida sinnikkäästi, koska Kauppatorin kahvikioskeissa harrastettiin tuohon aikaan sukupuolisyrjintää. Yhdessäkään kahvikioskissa ei tietääkseni ennen minua koskaan ollut töissä yhtään poikaa.

Olin sitten mummilla töissä kuusi kesää. Työt alkoivat seuraavana maanantaina, kun koulu loppui, ja loppuivat kun koulu alkoi. Kesän jälkeen tein lauantaivuoroja.

Mummi oli melkoinen natsi työnantajana. ”Miun ajalla täällä ei seisota käet suorina”, oli motto. Niinpä sadepäivinä siivottiin jo ennestään putipuhdasta torikoppia ja kylmätilaa.

Mutta minulla oli omaa rahaa, ja useimmilla kavereilla ei ja olin hyvin tyytyväinen työpaikkaani.

Pahimmassa murrosiässä riitaannuin kuitenkin vaihdevuosissa olevan mummin kanssa, ja päätin hakea muita töitä. Muistan vieläkin Lappeenrannan Rautakaupan tavaratalopäällikön ilmeen, kun tämä kysyi 16-vuotiaalta teiniltä ”Onko mitään työkokemusta?” Vastasin, että ”On miulla kuusi kesää”.

Näillä eväillä olin sitten pari kesää rautakaupassa. Minulla helpotti teiniangsti ja mummilla kuumat aallot ja palasin vielä viimeiseksi kesäksi torille ennen Helsinkiin muuttoa.

Toisen vuoden keväällä HKKK:ssa huomasin, että pelkällä opintolainalla iloisen opiskelijaelämän viettäminen oli varsin tarkan markan puuhaa. Niinpä menin töihin pankkiin. Tein töitä koko loppuopiskeluajan Jenkeissä vaihdossa oloa lukuun ottamatta.

Onnistuin töhöilemään itselleni merkittävät arvopaperivelat pankissa töissä olon sivussa. Noin 50 markan tuntipalkalla ei korkoja paljon hoidettu, ja minun oli pakko miettiä muita vaihtoehtoja.

Jätin pankin, ja aloin pyörittämään omaisuudenhoitoyritystä omien salkkujen lisäksi. Tein 60-70-tuntisia viikkoja, ja sain hankittua asiakkaitakin. Suotuisa markkinakehitys ja onnekkaat osumat nostivat nenän pinnalle.

Kun siirryin pokeriin 28-vuotiaana, minulla oli varsin paljon työhistoriaa. Suhtauduin pokeriin kuten muuhun työntekoon, ja tein paljon töitä. Pärjäsin varsin siedettävästi ensimmäiset neljätoista vuotta.

Tämän vuoden pokerikriisissäni helpotti kovasti se, että olen aina tottunut tekemään paljon töitä. Lisäksi asiaa on auttanut se, että pokerin pelaaminen on mielestäni mielettömän hauskaa puuhaa. Olen etuoikeutetussa asemassa, koska minulla on työ, josta nautin. Pystyn pelaamaan pitkiä tunteja pikkupelejä ja olemaan tyytyväinen olooni.

Henkinen tilani on ollut kuitenkin sen verran horjakka, että pitkiin tunteihin netissä en ole vielä uskaltanut. Tänäänkin melko normaalin nettipokeritapahtuman jälkeen löin nyrkin pöytään. Hävetti, mutta onneksi paikalla ei ollut ketään näkemässä.

Olen käynyt paljon kasinolla, ja pelannut lyhyitä nettisessioita. Kasinolla on helpompi pitää pinnan alla kuohuvat muut huolet sivussa, kun on ihmisiä katsomassa. Molemmat ovat tyydyttävästi plussalla asumuseroni jälkeiseltä ajalta. Vuosi on voitolla, joten taas voi pitää päällä AC/DC:n ”Back in Black” paitaa vuodelta 1991.

Vaikka minulla oli pitkä pelikokemus takana, niin onnistuin pelaamaan puoli vuotta nollanollaa. Tästä päästään vihdoin sanomaan: pokerinpeluu ammattimaisesti on kovaa työtä. Ja vanhoilla meriiteillä ei ole mitään virkaa tämän päivän peleissä. Joka muuta kuvittelee, niin hänen on parempi olla superlahjakkuus tai valita joku muu ammatti.

Olen aiemminkin ihmetellyt nuorempien pokerinpelaajien työmoraalia. Nyt olen mielestäni keksinyt vastauksen, miksi aika usein nuoriso lähtee baariin hyvistä peleistä, ja minä jään paikalle nököttämään.

Kyse ei ole siitä, että olen niin erinomainen ihminen ja saanut syntyessäni korkean työmoraalin. Minä olen vain ollut erittäin onnekas siinä suhteessa, että olen olosuhteiden pakosta joutunut tekemään muutakin kuin pelaamaan pleikkaa pienestä pitäen. Kaikkien vanhempien pitäisi laittaa lapset osallistumaan kotitöihin mahdollisimman nuoresta pitäen.

Kun heitin turhat ihmissuhdemurheet sivuun, lopetin itsesäälissä rypemisen ja keskityin taas eloonjäämiskamppailuun pokerin parissa, niin tunnelin päässä näkyy selvästi valoa. Eikä se ole vastaantuleva juna.

Iskälle ja äiskälle kiitoksia tiskivuoroista.

Elämän pieniä iloja osa 10:

Vanhemmat lapseni ovat olleet välillä kesätöissä T:mi Sirkka Peitsomalla(=mummini), jota nuoremman veljeni vaimo nykyisin pitää äitini jäätyä eläkkeelle. Molempia lapsia pyydettiin ensi kesäksi uudelleen töihin. Olen ehkä jossain asiassa ollut ainakin vähän oikeansuuntaisena esikuvana.

Koppi on Kauppatorilla toinen kauppahallista. Oletan pikkuveljeni palkitsevan ilmaisen mainoksen myöhemmin alkoholitarjoilulla.

P.S. Lenkkeilen säännöllisesti Merikannontietä pitkin. Rantapolkua parannetaan ja rantaluiskaa kivetään Helsingin kaupungin ja sataman toimesta. Siinä olen tarkkaillut miten kaupungin miehet paiskovat hommia. Noin kymmenen virka-aikana suoritetun ohijuoksun otannalla on toinen paikalla olevista Caterpillareista ollut kerran käytössä. Tänään piti kaksi miestä taukoa toisen luona ja kolme miestä palaveria toisen luona.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana. 

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin kommenttiketjussa.