Turhaa vouhotusta – Finnish Poker Awards

Aki Pyysing

Eilen valittiin ensimmäistä kertaa paraurheilija Vuoden urheilijaksi. Huomatkaa poliittinen korrektiuteni, en käyttänyt lähivuosina halventavaksi tuomittavaa ”vammaisurheilija”-termiä, kuten osa vähemmän ajan hengessä olevasta muusta mediasta.

Leo-Pekka Tähti olisi pitänyt valita jo neljä vuotta sitten. Tuolloin kuitenkin urheilutoimittajat äänestivät purjehduksen olympiahopean ja keihäänheiton olympiapronssin paralympiakullan edelle. Tämän tosin tekivät urheilutoimittajien ”vain hiihto ja yleisurheilu ovat urheilua”-osasto. He nimittäin jättivät Tähden kokonaan pois listoilta. Näin vaikka Leo-Pekka sai eniten ykkössijoja, jäi hän kokonaispisteissä kolmanneksi. Sarvikuonourheilutoimittajista oli neljässä vuodessa ehtinyt kuolla jo sen verran monta, että pitkään lajiaan dominoineen paralympiaurheiljan valinta tuli mahdolliseksi.

Tosin minun mielestäni tänä vuonna valinta oli vaikeampi kuin neljä vuotta sitten. Henri Kontisen suomalaisittain historialliset saavutukset tenniksen nelinpeleissä laittoivat Pyysinginkin rankingissa kovasti kampoihin Leo-Pekka Tähden yhdelle paralympiakullalle (vuonna 2016). Kaikki kunnia pyörätuolikelaukselle, mutta tenniksessä kilpailu on kuitenkin paljon kovempaa. Tosin tässä verrataan puuroja ja muroja. Kaikissa Vuoden Pitsinnyplääjä –valinnoissa on kyse aina arvostelulajeista, joissa mitään lopullista totuutta ei ole olemassa.

Katselin eilen televisiosta Vuoden 2017 Urheilugaalaa, ja vaikutti ihan hauskalta tapahtumalta. Finnish Poker Awardseissa olin sen sijaan viime lauantaina ihan paikan päällä. Koska Fennia-Salongin kapasiteetti istumaruokailijoille on aavistuksen pienempi kuin Hartwall Arenalla, tilaisuuteen muodostui jonotuslista melko pian tapahtuman julkistamisen jälkeen. Sali oli siis tupaten täynnä suomalaisen pokerin Kuka Kukin On –kirjasta löytyvästä väestä. Koska kirja tänä päivänä paljon paksumpi kuin ”Suomalaiset olympiamitalistit tällä vuosituhannella”, jäi valitettavasti kirjan tärkeitäkin sivuja ulkopuolelle.

Vuoden pelaajan valinta oli raadin sihteerin mukaan tiukempi kuin koskaan. Vaikka olen raadin jäsen, en tiennyt etukäteen kuka valitaan. Toiminta Awards-kokouksessa menee niin, että ensin pohditaan vuoden nimiä ja lisäillään niitä sitten taululle. Sitten käydään läpi alustavien ehdokkaiden vuoden saavutuksia. Mie ja muutkin raadin jäsenet ovat tehneet jo ennen kokousta taustatyötä asian eteen. Kyse ei ole todellakaan kahden minuutin googlaamisesta. Sitten äänestetään, ja sihteeri kertoo meille kolme eniten ääniä saanutta, mutta ei sitä paljonko kukakin sai ääniä. Tämän jälkeen on taas suljettu lippuäänestys, jonka tulos eli voittaja jää vain sihteerin tietoon.

Yleisöäänestyksen järjestämisessä jossain pokeripalkinnossa ei olisi mitään varsinaista valoa. Vaikka kyseessä onkin arvostelulaji, olisi perusteltuihin valintoihin syytä olla perustiedot kunnossa. Näistä taas kaikkia eivät pelaajat halua julkisiksi. Olemme ainakin omasta mielestämme hyvin kartalla siitä, mitä Suomen pokerscenessä tapahtuu. Jotta olisimme vielä sivistyneempiä, tuli raatiin uutena jäsenenä tänä vuonna Joni Jouhkimainen, joka ainoana raadin jäsenenä painaa vielä nettipokerissa täyttä päivää. Päätöksiämme saa sitten laajempi yleisö vapaasti arvostella.

Pidin hyvin mahdollisena, että 2016 yksi miljoonan dollarin WSOP-ranneke ei riittäisi Vuoden pelaajaksi. Eelis Pärssinen oli takonut tasaista tulosta kivikovissa nettipeleissä ja voittanut enemmän kuin kolmannen suomalaisrannekkeen napannut Jens Kyllönen. Sami Kelopurollakin oli loppuvuoteen painottunut miljoonavuosi. Kun verrataan turnausvoittoja käteisvoittoihin, ja nettipelaamista livepelaamiseen ollaan hyvin vahvasti makuasioissa. Tällä kertaa ranneke painoi raadin vaa’assa sen verran paljon, että kuulemma yhden sijoituspisteen erolla Vuoden pelaajaksi valittiin kolmannen kerran Jens Kyllönen.

Keskustelupalstalla joku mainitsi Awardsit turhaksi vouhotukseksi. Lainaan Jens Kyllösen facebook-päivitystä:

”Mut palkittiin eilen kolmannen kerran Suomen parhaana pelaajana Finnish Poker Awardseissa! Niin kiitollinen, että 10 vuotta sitten satuin löytämään tän pelin, joka on tuonut niin paljon iloa, haasteita, jännitystä ja onnistumisen tunnetta, ja mahdollistanut paljon asioita elämässä. Tää on ollut huikea matka.”

Tästä voinemme päätellä, että ainakaan Jens ei pitänyt palkitsemistaan turhana vouhotuksena.

Pokerinaama-palkinnosta on ollut paljon porua. Toisten näkemyksen mukaan se on ura- ja toisten pokerinedistämispalkinto. Tästä väännetään joka vuosi raadin kokouksessakin. Onpa joskus joku mielensäpahoittaja ruikuttanut julkisesti ja kirjallisesti valitsematta jäämisestäänkin. Sami Kelopuron ansiot sekä pokeriuralla että pokerin edistämisessä ovat kiistattomat, joten hänen valintansa Pokerinaamaksi 2016 tuskin herättää mitään mellakkaa. Lussu kirjoittaa korvauksetta pyöreästi viimeistä suomalaista pokeristrategiablogia, joka sisältää erittäin arvokasta materiaalia. Lisäksi hän oli viime vuonnakin pokerin puolesta julkisuudessa myös valtamediassa.

Jos on ensimmäinen tikku laittamatta ristiin pelin edistämisen puolesta, vaikka takana olisi hyvinkin ansiokas ura, on vaikea tulla valituksi Pokerinaamaksi – ainakaan minun äänelläni. Toki kategorioihin voisi lisätä myös raa’an urapalkinnon.

Vuoden läpimurron arvasin oikein etukäteen, koska Samuel Vousdenin näytöt olivat niin kovat. Ainoa varsinaisen pohdinnan paikka on siinä, että voiko enää puhua läpimurrosta, kun mies on takonut kovaa tulosta jo hyvän aikaa. Mutta juuri tämän takia palkinto muutettiin Vuoden tulokkaasta Vuoden läpimurroksi. Ei ole tarvinnut aloittaa harjaamista sinä vuonna, kun tulee valituksi. En ihan hirveästi ihmettelisi, vaikka Samuel tulisi joku tuleva vuosi valituksi myös Vuoden pelaajaksi. Mutta kilpailu Suomessa on tästä tittelistä äärimmäisen kovaa, joten en lähde varsinaisesti ennustelemaan mitään.

Poker Awards -gaala on ainoa tilaisuus, jossa ei varsinaisesti pelata pokeria ja johon suomalaiset pokerinpelaajat runsain joukoin osallistuvat. Gaalajärjestelyt nykyisellään ovat erinomaisella tasolla. Toki paikalle ottaisi mielellään myös valtamedian edustajia. Pokeri ei luonnollisista syistä ole näkyvyysarvoltaan buumivuosien tasolla. Tämänkin vuoksi on tärkeää, että pokerissakin jaetaan vuosittain palkintoja ja järjestetään hieno gaala. Turhaa vouhotusta, my ass.

Finnish Poker Awards on Suomen pokerille erittäin tärkeä ja arvokas tapahtuma.

P.S. Urapalkinnon lisäksi voisi kategorioihin lisätä Vuoden pokerinaamat -palkinnon. Viime vuodeltakin meillä olisi ollut paljon erinomaisia ehdokkaita.

Akin Showdown 20.1.2016: ”Puoli miljoonaa vuodessa ei riitä Suomessa”

Akin Showdown 20.7.2016: ”Miksi pokerin voi määritellä urheiluksikin”

PT 30.12.2016 ”Finnish Poker Awards -ehdokkaat valittu” 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.