Vain yksi totuus paikanvalinnassa?

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlineaAki Pyysing

Nykyisin lähes aina, kun Grand Casinolle saadaan kasaan hivenen isompi peli, session aluksi arvotaan pelipaikat. Saadulla paikalla on sitten istuttava katkeraan loppuun asti. Lähes kaikkien muiden mielestä tämä on joko erinomainen tai ainakin neutraali järjestely. Minä olen kamppaillut vastaan heikolla menestyksellä.

Pääsääntöisesti pelipaikat livepeleissä täytetään saapumisjärjestyksessä. Vapaista paikoista voi valita. Toki joskus on tilanne, että kukaan ei halua istua ensimmäisenä pöytään, jolloin paikat on pakko arpoa.

Paikkojen valinta satunnaismenettelyllä kuulostaa reilulta kaikkia osapuolia kohtaan. Näin kukaan ei saa epäreilua etua hyvästä positiostaan. Lisäksi kun paikkaa ei saa vaihtaa, ei tule juoksukilpailua vapautuvalle paikalle.

Minä olen yhden hengen vähemmistössä enimmäkseen opportunistisista syistä. Jos sovimme pelien aloittamisajan, saavun paikalle sovittuna aikana tai hivenen aikaisemmin. Nuoriso saapuu tavallisesti paikalle sitten kun flippailultaan kerkeävät – jos silloinkaan. Näin ollen pääsisin normaaliolosuhteissa aina valitsemaan itse paikkani. Nykytilanteessa saan vetää lapun, joka määrää penkkini puoli neljään tai pelien kuivumiseen asti.

Sain viikko sitten raivokohtauksen havaitessani paikka-arvonnan olevan käynnissä ja hermoromahduksen kiskaistuani ykköspaikan. Toissapäivänä haistaessani arvontasavun tuoksua olevan ilmassa hipsin pöytään ensimmäisenä, vaihdoin stäkin nelospaikalle – ja menin syömään. En joutunut riitelemään siitä, arvotaanko paikat vai ei, ja sain jopa pitää seattini kenenkään yrittämättä pakottaa minua osallistumaan turkulaiseen paikka-arvontaan.

Turkulainen paikka-arvonta on maaginen riitti, jossa mumistaan ”Suomen mestari 2010”, ja ravistellaan chippejä, jotka jollain minulle aukeamattomalla metodilla sitten määräävät pelipaikan.

Grand Casinon ykkös- ja ysipaikat ovat minulle vastenmielisiä. Jos osallistun arvontaan, kaksi kertaa yhdeksästä nappaan alkulämmöt tuloksesta. Ykköspaikalta ei näe ysipaikan pelaajaa, stäkkiä eikä kortteja. Toimin harvoin ennen omaa vuoroani, mutta ykköspaikalta sitä tapahtuu säännönmukaisesti. Ennen omaa vuoroa toimimisesta ei saa yleensä mitään erinomaista etua.

Lisäksi on tullut isohkoja taloudellisia vahinkoja, kun jäänyt huomaamatta ysipaikan valkoiset tonnin merkit ja tullut reissattua ”pikkustäkki” all-in.

Ysipaikalta ei vastaavasti näe ykköspaikalle. Onneksi vuoro on tavallisesti ensin, joten väärällä vuorolla pelaamista tulee tehtyä harvemmin.

Ekstrabonuksena paikalla tosin on mystinen kuvaruutu, jota jakajat ja brassit kulmat kurtussa näppäilevät aina välillä. Laitteen tarkoitus lienee jarruttaa peliä. Toinen vaihtoehto on, että kyseessä on sisäinen tietojärjestelmä, jolla varmistetaan, ettei jakajia ole riittävästi kaikkien tarvittavien pöytien avaamiseksi. Arvaan järjestelmän maksaneen vähintään viidenkymmenen pelinhoitajan vuosipalkan verran.

Joka tapauksessa chippien ja korttien ja mötikän mahtuminen yhden pelaajan eteen on haasteellista. Kortit kipatessa ne tosin kivasti flippautuvat auki kippiheiton osuessa laitteeseen.

Ykkös- ja ysipaikan hyvä puoli on toki paremmat näkymät dealereiden kaula-aukkoihin. Ne Helsingissä ovat valitettavan umpinaiset verrattuna esimerkiksi itänaapurin vastaaviin. Joten pääsääntöisesti en mene näille paikoille kuin pakon edessä.

Ehkä juuri tästä syystä osa pelaajista haluaa istua heti jakajan viereen. Toinen syy on, että korttien suojaaminen on helpompaa, kun toisesta vieressä istuvasta ei tarvitse välittää.

Henri Jaakkolan mukaan kukaan ei halua vapaaehtoisesti istua näillä paikoilla. Tämä on esimerkki tyypillisestä rajoittuneesta ajattelusta ”Kun minä en halua, niin kukaan muukaan ei halua”. Suomenkin ringeissä on muutama, jotka preferoivat näitä paikkoja.

Jos kaikki saisivat valita vapaista paikoista haluamansa, keskimäärin pelurit pääsisivät useammin haluamalleen paikalle. Näin yleinen onnellisuus maailmassa lisääntyisi. Tämä ei ehkä ratkaisisi kaikkia maailman tai edes pokerinpelaajien onnellisuusongelmia, mutta kaikki äänet lasketaan.

Minä, kuten lähes kaikki muutkin, olen omasta mielestäni erinomainen paikanvalitsija. Näin ollen annan mielestäni odotusarvoa pois, kun en pääse toteuttamaan seat selectionia.

”Ei kai kukaan nyt yritä saada kavereistaan edgeä” oli tähän kolmannen sukupolven kommentti. Tämä oli kyllä tekopyhyyttä. Havaintojeni mukaan kaikki vähänkään isompaa omahaa pelaavat ottavat kaiken edun irti myös sydänystävistään, jos sen vain löytävät. Ja näin asioiden pokeripöydässä kuuluukin olla.

Lisäksi näkemykseni optimipaikasta pöydässä eroaa ainakin kolmannen sukupolven konsensuksesta. Ilari Tahkokallion mukaan on vain yksi oikea paikka istua suhteessa Miikka Mustoseen. Ja tämä Ilarin näkemys on tasan päinvastainen kuin oma näkemykseni. Tässäkin taas pelaajien tyytyväisyys lisääntyisi, jos olisi kaksi paikkaa jäljellä pöydässä, ja minä ja Tahkokallio ottaisimme ne. Molemmat pääsisivät juuri siihen paikkaan kahdesta, mihin haluaisivat.

Ainoa hyvä perustelu paikkojen arvonnalle oli peliorganisaattori Helpin väittämä, että pelit kuolevat ennenaikaisesti, kun pelaajat alkavat hyppiä paikalta toiselle. Tämä voi pitää paikkansa. Henkilökohtaisesti jos joutuisin ykköspaikalle, vaihtaisin siitä todennäköisesti mielelläni pois. Peli tuskin tähän kuolisi. Mutta Juha on oikeassa siinä, että jos isot stäkit alkavat hyppiä toistensa yli, niin peli saattaa kuolla, kun toinen kyllästyy pomppimiseen ja ottaa chippinsä ja kävelee.

Vielä kymmenen vuotta sitten pohdiskelin kovasti sitä, onko parempi olla tietyntyyppisten pelaajien oikealla vai vasemmalla puolella vai kenties vastapäätä. Tämän arvion pohjalta sitten yritin hankkiutua mahdollisuuksien mukaan optimipositioon. Nykyisin hyvät jalkatilat ja yhteydet baaritiskille sekä näkyvyys kaikkiin pelaajiin painavat vaakakupissa paljon enemmän ”oikeaan” positioon hakeutuessani.

Itse asiassa oletan paikka-arvonnan suuren suosion johtuvan siitä, että peli-illat halutaan aloittaa ja lopettaa arpomalla. Välissä vedetään väriflippejä. Minä kun olen ainoa, joka pelaa mieluummin pokeria kuin arpoo, niin jään väkisin vähemmistöön.

Pokerissa ei paikanvalinnassakaan ole vain yhtä totuutta.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.