Valuuutanvaihtajalla on väliä

Aki Pyysing

Euro on erinomainen asia. Ainakin sellaisille, jotka joutuisivat muuten askartelemaan Euroopassa valuutanvaihdon kanssa jatkuvasti. Tällaisia ovat muun muassa vienti- ja tuontiyritykset – ja Euroopassa kiertelevät pokerinpelaajat. Matkustava pokeriammattilainen joutuu väkisin näpräämään erilaisten valuuttojen kanssa vieläkin, ellei sukkuloi pelkästään euroalueella.

Markka-ajalta asti minulla on paljon hilpeitä ja ei ihan niin hilpeitä muistoja valuutanvaihdosta. Koska useimmat kasinot tarjoavat mahdollisuuden vaihtaa turnausviikon ajan samaan kurssiin valuutat takaisin, olen osasta operaatioita jäänyt omilleni ja joskus  jopa voitolle. Optimistiset turnauspelaajat kun vaihtavat valuuttansa paikalliseen rähmään viikon aluksi, ja olettavat lopuksi vaihtavansa ne takaisin ja miettivänsä sitten mitä voitetulla valuutalla tehdään.

Valitettavasti aivan kaikki eivät lopulta yllätyksekseen jääkään turnausviikosta voitolle. Kasinoiden tarjoama kurssi on tavallisesti törkeän huono, mutta sillä ei ole väliä, kun kerran jokainen peluri mielessään saa valuutat vaihdettua takaisin. Pelimerkkien puute taas tulee tässä lsitten myöhemmin vastaan monta kertaa. Olen ollut monesti avuksi pelureille, joilla valuutat ovat jäämässä kasinon kassalle. Yleensä olen ehdottanut minulle tulevan kurssivoiton puolittamista epäonnekkaampien pelureitten kanssa. Tässä tosin pitää tietää, mihin kurssiin lunastetut rahat saa reilusti vaihdettua, mutta muuten matematiikka ei ole kovin monimutkaista.

Ikävä kyllä minäkään en ole jokaisesta turnausviikostani voitolle jäänyt. Esimerkiksi jo ennen euroaikaa tykkäsin kovasti pelata Ranskassa. Valuutoilla oli jo kiinteä vaihtokurssi, koska euroon oltiin menossa. Yhdellä markalla olisi pitänyt saada noin yksi frangi kymmenen centimeä. Aviation Club de Francella tarjottiin aluksi yhdeksänkymmentä centimeä.

Kassalle yritin selittää, että molemmat ovat eurovaluuttoja ja kurssi on ryöstökurssi. Tämä ei edistänyt asiaa millään tavalla ja käännyin kasinon johtajan Bruno Fitouzzin puoleen. Sain lopulta neuvoteltua, että yhdellä markalla saa yhden frangin ja viisi centimeä. Olen muuten luultavasti säästänyt tällä väännöllä merkittävästi suomalaisten pokerinpelaajien rahoja.

Olin kahden viikon reissulla, ja loppupuolella alkoi vaikuttaa siltä, että kassalle on jäämässä markkoja ihan hyvä nivaska. Käväisin Champs Elyseellä valuuttakioskissa kysymässä, paljonko niiltä saa kunnon määrästä markkoja, ja sain niiltä kurssin 1,08.

Sitten neuvottelin brittikaverini Jazzin kanssa, joka oli Ranskan keikastaan voitolla, että hän lunastaa markat ja splittaamme 1,08:n ja 1,05:n erotuksen. Kävimme tämän neuvottelun kassan edessä ja saimme jonossa perässä olevalta Devil Fishiltä haukut siitä, että neuvottelemme asiasta ranskalaisten kuullen. Jazz taas haukkui Devil Fishin frogien nöyristelystä. Mie en puuttunut keskusteluun, olinhan vain nuori pokeriammattilaisen alku. Todennäköisesti Davella oli vain kiire jonkun ranskalaisdealerittären luokse, ja sitä vitutti, kun jotkut jaksavat säätää pikkuhiluista.

Luulin, että sekä Jazz että Davil Fish olivat kokeneita pokeriammattilaisia. Tätä käsitystä Jazzin suhteen jouduin reivaamaan melko pian. Olin tosin jo tällä reissulla ihmetellyt samassa pöydässä pelatessamme, miten sillä oli varaa jättää säännönmukaisesti lyömättä osa merkeistä pottiin turnista, vaikka oli varmasti johdossa flopilta. Tuohon aikaan Ranskassa ja kai jossain määrin vieläkin oli tapana jättää ”keräilymerkit” lyömättä pottiin, jos se molemmille sopii. Jazzin tapauksessa keräilymerkit olivat usein satoja frangeja. Vedossa olevat sammakonsyöjät toki suostuivat siihen, että enää ei lyödä enempää. Mie ajattelin, että kyseessä täytyi olla hyvin pitkälle menevä asiakaspalvelu.

Myöhemmin ilmeni, että kyseessä oli lähinnä ymmärtämättömyys ja taikauskoisuus tyyliin ”voihan tämä potti karatakin”. Jazz ei pystynyt voittamaan pitkään juoksuun Ranskasta eikä Party Pokerin buumin aikaisista pottiomahoista eikä ilmeisesti paljon muualtakaan, enkä ole miestä nähnyt ainakaan kymmeneen vuoteen.

Valuutanvaihtajanakaan hän ei ollut kovin häävi. Hän onnistui vaihtamaan markat kadulla kurssiin, joka oli huonompi kuin 1,065. Ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään gallien kanssa kauppaa käyneeltä, että niiltä kyllä saa ihan niin huonon kurssin kuin haluaa. Mutta kun kioskeja oli monta vierekkäin, olisi Jazz voinut noudattaa ohjeitani ja olla myymättä alle 1,08:n. Hän oli yksinkertaisesti tyrkännyt setelit tiskin yli ja odotellut, paljonko ne palauttavat. Maksoin seuraavalla kerralla tavatessa hänen valuutanvaihtokuransa, vaikka oikeasti koko tappio oli hänen kämmäämistään. Toisaalta hän oli enemmän tekemässä minulle palvelusta kuin varsinaisesti tiliä, joten en yhtään harmittele liberaaliuttani.

Kehuskelin pitkään, että minua eivät turistikursseja tarjoavat valuuttakauppiaat ole koskaan saaneet. Tämä oli siihen asti, kun menin muutama vuosi sitten Prahassa toista kertaa samalle kioskille vaihtamaan euroja korunoiksi. Olin edellisellä kerralla kysynyt kurssin ja saanut vastaukseksi hyvän sellaisen ja kaupat sujuivat mallikkaasti.

Toisella kerralla katsoin, että kurssit kyltissä ovat ennallaan ja tein Jazzit, eli tyrkkäsin setelit vaihdettavaksi. Nyt sain samasta summasta tyyliin viisitoista prosenttia vähemmän korunoita. Vaadin kaupan välitöntä perumista, mutta tämä ei yllättäen käynyt. Huudettuani viisi minuuttia ja luettuani lapuissa pienellä olleet tekstit luovutin ja menin lähibaariin ja luovuin myös suunnitelmasta tipattomasta turnauspelaamisesta. Pokeritappioni loppureissulta olivat muuten selkeästi suuremmat kuin valuutanvaihtokurani tästä huonosti neuvotellusta kaupasta.

Kuinka valuuttaa vaihdetaan mahdollisimman pienin vahingoin

Etteivät muut tunaroisi kuten mie & Jazz, annan tähän vähän perusohjeita maailmalla valuuttojen kanssa askaroimiseen. Ensinnäkin jos kyseessä on laillisesti vaihdettava valuutta, ei kadulla kannata vaihtaa koskaan, vaikka minkälaista kurssia tarjottaisiin. Tulossa on vääriä seteleitä, jos niitäkään. Vaihdettavan valuutan maassa on aina oikeita valuutanvaihtopisteitä.

Näistä pisteistä pystyy ulkonäön perusteella muuten arvaamaan melko hyvällä prosentilla, onko kyseessä reilun pelin vai källäyskioski. Jos jonossa on paikallisia vaihtamassa pieniä summia kielitaidottomalta mummolta, olet luultavasti  luotettavassa paikassa. Jos olet lentokentän ensimmäisellä kioskilla, voi olla vaikeaa löytää kaupungista enää huonompaa kurssia. Loput asettuvat tavallisesti sitten siihen väliin.

Hyväksi olisi aina tietää valuutan keskikurssi jo ennen kaupantekoa. Sen voi myös paikan päällä tarkistaa kännykästä googlaamalla. Syöttämällä EUR ja valuutan tunnus, läpsähtää kurssi ruudulle. Jos tämä ei jostain syystä suju, kannattaa tarkistaa valuutan osto- ja myyntikurssin erotus eli spreadi. Jos se on tyyliin kolme prosenttia, asiat ovat ihan ok. Jos se on kymmenen prosenttia tai enemmän, olet saamassa kasinohintoja. Kasinoilla tosin ei ikinä ilmoiteta kuin ostokurssi, kun ne asiakkaiden suuntaan ovat vain osto- tai palautuspuolella. Kasinon haltuun jäävät valuutat myydään sitten markkinahintaan.

Aina kannattaa kysyä ennen seteleiden tiskin yli työntämistä, paljonko sitä paikallista rämpylää oikeasti on tulossa takaisin. Mitenkään isolla eivät kioskit mainosta esimerkiksi vaihtopalkkioitaan. Lisäksi mainostaulussa oleva kurssi saattaa olla varattu vain paikallisille ja muille sivistyneille, ei tyhmille turisteille.

Ei kannata jättää loppuaskartelua väliin

Pokerinpelaajilla on taipumusta tappiollisen viikon jälkeen luimia kotiin ja jättää sovinnolla valuutat kassalle. Tämä on tulonsiirto kasinoille. Yleensä ainakin jollain paikallisella on paikallista valuuttaa ja myös halukkuutta askarrella pieni voitto, josta osan voi jakaa huonon onnen pelurin kanssa.

Tappiollinen viikko ei tässä operaatiossa voitolliseksi yleensä muutu, mutta apu se on pienikin apu. Niilläkin rahoilla saa kaupasta maitoa lapsille ja lisäksi ne käyvät vähintäänkin osamaksuksi seuraavaan turnauslippuun.

P.S. Helsingin ja luultavasti myös Suomen parhaat kurssit käteisvaluutoille olen saanut toistakymmentä vuotta Tavexista. Kaupat voi sopia puhelimessa samaksi päiväksi ja suurempien summien kyseessä ollen voi myös pikkaisen saada tingittyä. Kerran tosin saatuaan haltuunsa minulta Venäjältä saamani väärennetyn sadan dollarin setelin, eivät antaneet siitä yhtään euroja, eivätkä edes seteliä takaisin.

P.P.S. Aviation Club de Francen valuuttasäiliötä on ikävä. Kun alustavat valuuttakaupat oli tehty, laitettiin valuuttanippu kasaan kuminauhoilla, ja siihen kiinnitettiin lappu, jossa vaihtajan nimi yleensä väärin kirjoitettuna ja vaihtokurssi. Sitten nippu heitettiin kaltaistensa seuraan kassan takana olevaan muoviämpäriin. Tämä ämpäri kai sentään laitettiin yöksi kassakaappiin.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.