Varoittava esimerkki – älkää avautuko mediassa pokeriasioissa

Aki PyysingVuonna 2000 sain ensi kosketuksen sisäministeriön arpajais- ja asevalvontayksikköön. Luin Ilta-Sanomista, että ravintola Henrikin tiistainen sököturnaus oli ratsattu. Lehdessä poliisi antoi lausunnon, jonka mukaan paikalla oli ”siistiä porukkaa” (olivatkohan he varmasti käyneet samassa ringissä, jossa minä olin käynyt vuosikausia???). Hallintoneuvos Jouni Laihon samasta tapahtumasta antaman lausunnon mukaan oli hyvä, että rikolliset toimet saadaan keskeytettyä. Soitin Jouni Laiholle, että mistä oikein on kysymys. Puhelun aikana minulle selvisi, että hän ei erityisesti halunnut kuunnella, mitä minulla oli kysyttävänä. Hän kylläkin auliisti kertoi, että ”asia on uutisoitu aivan oikein”. En ole sen jälkeen nähnyt tarpeelliseksi soitella. Henrikissähän pelattiin 100 markan sököturnauksia, joihin pelinjärjestäjä sai ilmaisen sisäänpääsyn.

Minua tuon puhelun ja Ilta-Sanomien erittäin mustamaalaavan jutun jälkeen nyppi niin paljon, että otin yhteyttä ystävääni Pekka Salmeen. Pekalta kysyin, voisimmeko saada julkisuuteen jollain keinolla myös asiallisen näkemyksen pokerinpelaamisesta ja jonkunlaisen oikaisun lehtiin. Annoimme samana päivänä molemmille iltapäivälehdille haastattelun, joissa adrenaliineissamme uhosimme ”kaatavamme monopolin EU-tuomioistuimessa”. Mihinkään käytännön toimenpiteisiin emme koskaan ryhtyneet.

Tämä oli joka tapauksessa harkitsematon lausunto. Siihen mennessä lehdissä ei juuri ollut julkaistu pokerinpelaajien haastatteluja. Uskon, että tällä lausunnolla minä sain itselleni vihollisia, jotka ovat minua paljon vaikutusvaltaisempia. Minulle onneksi Pekka profiloitui pääpukariksi.

Alussa mainitusta Henrikin jutusta tehtiin esitutkinta, mutta järjestäjille ei tullut tuomiota. Esitutkintapöytäkirjoista kävi myöhemmin ilmi, että turnauksen järjestäjät olivat tunnustaneet saaneensa korvaukseksi vaivoistaan 100 markan arvoisen ”turnauslipun” turnaukseen. Näistä seikoista huolimatta juttu ei edennyt oikeuteen asti.

Viisi vuotta myöhemmin Pekka pyysi minua perustettavan Pokeriyhdistyksen hallitukseen. Ajatuksena oli luoda pokerinpelaajille edunvalvontajärjestö. Olin kiireinen, enkä halunnut viettää aikaani uuden hallituksen kokouksissa, mutta houkuttelin vaimoni Johannan mukaan touhuun.

Pokeriyhdistyksen kokouksen yhteydessä päätettiin myös järjestää 50 euron turnaus, jotta paikalle saataisiin mahdollisimman paljon pelureita. Pokerinpelaajat eivät ole yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan mitenkään tunnettuja, mutta haluistaan läiskiä korttia kylläkin.

Mielessäni ei edes käynyt, että reikitön turnaus olisi viranomaistenkaan mielestä lainvastainen, koska Henrikin juttukin oli rauennut, vaikka siellä siis oli otettu reikkiä. Lisäksi arpajaislakia ei mielestäni ole tarkoitettu koskemaan pokerin tyyppistä peliä. Tämän näkemyksen kerroin myös vaimolleni.

Kokouksista tiedotettiin täysin julkisesti, mutta mikään viranomainen ei koskaan ottanut yhteyttä estääkseen tilaisuudet. Sen sijaan toiseen kokoukseen hyökkäsi kahdeksan rikospoliisia, jotka pidättivät Pekan, mutta antoivat pelien jatkua. Aamulla poliisit hakivat kuulusteluun rikoksesta epäiltyinä myös minut ja Johannan. Meitä kuulustelleet poliisit kertoivat, että myös minut ja Johanna olisi haluttu ”ylemmän tahon” vaatimuksesta pidättää, mutta tutkintaa johtava rikoskomisario oli vastustanut ajatusta. Poliisit lähinnä huokailivat, että ”tämä on päällikkövirasto” ja sanoivat, että ”tästä ei varmasti teille tule yhtään mitään”. Toinen heistä oli ollut alkamassa grillailemaan perheensä kanssa pihalla, kun oli tullut äkkilähtö töihin.

Seuraavan päivän Ilta-Sanomissa (20.4.2005) rikostarkastaja Ilkka Koskimäki kertoi: ”Olemme jo päättäneet, että juttu viedään varmasti syyttäjälle, sillä tällaisista rikoksista ei ole juurikaan oikeuskäytäntöä”. Tämä oli siis reilusti ennen esitutkinnan valmistumista. Minä olin tätä ennen luullut, että esitutkinnassa tutkitaan, onko tehty rikoksia, ja vasta sitten päätetään viedäänkö asia syyttäjälle. Syyttäjä päättää sitten onko aihetta syyttää. Tässä tapauksessa poliisi oli kuitenkin tehnyt päätöksen viedä juttu syyttäjälle, riippumatta siitä, mitä tutkinnassa ilmenisi.

Syyttäjä päätti nostaa syytteen 21. kesäkuuta. Luin syytteestä MTV3:n teksti-TV:stä. Syyte tuli postissa monta viikkoa myöhemmin. Medialle syytteiden nostamisesta oli näyttävästi tiedotettu, syytetyt saivat lukea asiasta vasta seuraavan päivän lehdistä.

Jutun pääkäsittely pidettiin Helsingin käräjäoikeudessa 21.3.2006. Pekan asianajajalle tuomari oli kertonut, että päätös tulee samana päivänä. Edellisen päivän Ilta-Sanomissa Jouni Laiho ehti vastaamaan kysymykseen ”Onko pokeri tuuri- vai taitopeli?” seuraavasti: ”Viime kädessä on kysymys onnesta. Taidolla on merkitystä, mutta se on vähäinen.” Minä vastasin samaan kysymykseen:” Puhtaasti taitopeli. Joka muuta väittää, ei ole selvillä pelin luonteesta.”

Asetelmat odoteltaessa käräjäoikeuden tuomiota olivat siis melko huonot. Kumpi on uskottavampi, sisäasiainministeriön korkein virkamies pelialalla vai nahkatakkinen kaljupää? Syytettynä selitin lähes kaksi tuntia pokerista tympääntyneen näköisille lautamiehille ja viimeistä juttuaan hoitavalle eläköityvälle naistuomarille. Syyttäjän todistaja Jukka Kaivoluoto sanoi, että ”Texas Holdem on erittäin suurta taitoa vaativa peli”. Jorma Vuoksenmaa selitti pokerista taitopelinä tunnin todistajana.

Sen verran oikeus seurasi tapahtumia oikeussalissa, että käräjäoikeudelta meni pari viikkoa päätöksen tekemiseen parin tunnin sijasta. Päätös oli juristien mukaan niin huonosti perusteltu, että harvoin näkee. Minun näkemykseni mukaan käräjäoikeudessa tuomari ei koskaan ymmärtänyt mistä asiassa oli kysymys. Hän oli lukenut iltapäivälehdistä rikollisten tulleen pidätetyiksi ja hänellä oli korkean virkamiehen lausunto siitä, että syytetyt puhuivat mitä sylki suuhun tuo. Muutkin juristit kuin oma asianajajani Ari Halonen uskoivat päätöksen muuttuvan hovissa. Lehdistö ja pokerinpelaajat pitivät asiaa loppuun käsiteltynä.

Hovioikeuden istunnossa 28.11.2007 esittelin WPT-videoita ja asianajajani oli kaivanut Hendon Mob-nettisivuston pelaajatilastoja ja tuloslistoja. Käsittelyssä kaava oli sama kuin käräjäoikeudessa, mutta koko oikeudenkäynnissä oli toisenlainen henki. Ammattituomarit kuuntelivat ja kysyivät, jos eivät ymmärtäneet. Sisäasiainministeriön Jouni Kaukosen yrittäessä selittää arpajaislain tulkintaa oikeuden puheenjohtaja totesi lakonisesti ”Me täällä kyllä hoidamme lain tulkinnan”.

Hovioikeus joutui vaikean paikan eteen: Joko se laillistaa reikittömät pokeripelit tai tekee kaiken rahasta pelaamisen laittomaksi. Kumpikin on yhteiskunnallisesti hankala lopputulos. Tämä vain osoittaa sen kuinka huonosti arpajaislaki on kirjoitettu. Oikeuden pitäisi lähtökohtaisesti vain tulkita lakia, mutta tämän prosessin kuluessa minulle on selvinnyt, että tämä ei ole välttämättä koko totuus.

Oikeus harkitsikin lakisääteisen kuukauden sijaan yli neljä kuukautta. Lopulta tuomio oli, että arpajaislakia oli rikottu, mutta oikeus totesi lain tekstin olevan sen verran moniselitteinen, että rikoksesta ei ole syytä tuomita.

Tämä oli minimituomio, jota oikeusvaltiossa voi odottaa. Tilanne on nyt tämän päätöksen jälkeen se, että on viranomaisten käsissä, mihin peleihin puututaan. Helsingin Sanomissa 12.4.2008 Jouni Laiho kertoo meille, että ”henkilö voi kutsua kaveripiirin koolle satunnaisesti pokeripiiriin, mutta jos koollekutsuminen on jatkuvaa ja kohdistuu muihinkin kuin kavereihin, kyse voi olla (laittomasta pelien) toimeenpanosta”. Eli Laiho tai joku muu viranomainen päättää mitkä pelit ratsataan ja mitkä ei.

Näinhän asia on ollut tähänkin asti. Minun mielestäni Ratakadun ratsiassa oli kyse henkilökohtaisesta ajojahdista, jossa oli tarkoituksena kyykyttää ensisijaisesti Pekkaa ja siinä sivussa minua. Eivätpä sitten enää ”uhkaa monopolia”. Jos meille olisi etukäteen kerrottu, että tilaisuus aiotaan ratsata, niin tilaisuuksissa ei olisi pelattu rahapeliä. Tai ainakaan siitä ei olisi ilmoiteltu missään.

Minun osaltani isku osui vyön alle, koska tämä prosessi sai aikaan meillä pienimuotoisen aviokriisin. Tällä kertaa kriisi oli aiheellinen, koska juuri minä olin vakuuttanut vaimolleni toiminnan olevan laillista. Hänellä ei ollut erityistä intressiä päästä putkaan, kuulusteluihin tai oikeuteen. Ennen tätä prosessia olin sitä mieltä, että monopoli on järkevä järjestelmä onnenpeleihin. Monopoli näyttää kuitenkin johtavan oikeusvaltion perusperiaatteiden pilkkana pitämiseen ja tätä minä en sulata.

Hovioikeuden päätöksessä on huomattavaa, että hovioikeus totesi: ”Taidon merkitys kysymyksessä olevassa turnauksessa pelattavassa pokeripelin muodossa on tullut asiassa selvitetyksi ja sitä voidaan pitää riidattomana”. Muutama vuosi aiemmin Laiho oli todennut asian olevan päinvastoin.

Hesarissa Laiho luonnollisesti paheksui päätöstä olla tuomitsematta pelureita. Hän myös väitti lehdessä:”Ei voi olla kenelläkään epäselvyyttä, ettei pokeri järjestettynä olisi arpajaislain soveltamisalassa”. Ei ole ihme, että hän on tätä mieltä. Kolme vuotta sitten hän sanoi julkisesti, että pokeri on tuuripeli. Lisäksi Laiho on johtanut arpajaislain valmistelua. Arpajaislaki on erittäin epäselvä kaikille muille paitsi Laiholle itselleen. Tilanne, jossa hän pääsee päättämään, milloin on ”toimeenpantu” peli laittomalla tavalla ja milloin ei, sopii varmasti hyvin hänelle.

Käsittämätöntä on, että hovioikeuden todettua Laihon puheet pokerista perättömäksi ja arpajaislain tulkinnan vaikeaksi, miehellä on vielä otsaa paheksua vapauttavaa tuomiota. Hän luultavasti uskoo asemansa olevan koskemattoman ja valitettavasti niin se todennäköisesti onkin.

Minä pelkään mihin seurauksiin Laihon vahva asema minun ja muiden pokerinpelaajien kohdalla johtaa. Hän on pitänyt vuosikausia mediaa ja poliitikkoja talutusnuorassa ja toivoisi pitävänsä tuomioistuimiakin. Uutta arpajaislakia hän haluaa ensisijaisesti siksi, että ”tutkintapyynnöt esitutkintoineen ovat osoittautuneet tehottomiksi välineiksi”. Diktaattorithan ovat kautta vuosisatojen todenneet oikeusjärjestelmän tarpeettomaksi…

Jos nyt saisin mennä ajassa taaksepäin vuoteen 2000, en antaisi medialle mitään lausuntoja. Saisin pelata rauhassa pokeria viranomaisten häiritsemättä ja vaimokin olisi tyytyväisempi. Rahaakin olisi varmasti enemmän. Ainakaan minulle ajan käyttäminen erilaisten työryhmämietintöjen ja hallituksen esitysten pläräämiseen ei ole erityisen tuottavaa. Minä en todellakaan ole halunnut joutua viranomaisten kanssa kahnauksiin. Minä en hakenut ennakkotapausta, vaan sisäministeriö. Mutta tähän on tultu, ja kirjallinen sankarini Antti Rokka sanoi Tuntemattomassa sotilaassa: ”Soat loppuu sotimalla.” Seuraava sota on uusi arpajaislaki. Valitettavasti Rokan Antinkin joukkue jäi kakkoseksi, mutta tuli sentään torjuntavoitto.

Voit kommentoida kirjoitusta foorumin keskusteluketjussa.