Venäjällä julkiset hankinnat avoimempia kuin Suomessa

Aki Pyysing

Julkiset hankinnat Venäjällä ovat nykyisin julkisia. Tiedot tulevista hankinnoista, tarjouskilpailuista ja niiden tuloksista ovat kaikkien helposti saatavilla internetissä. Näin on ollut jo puolentoista vuoden ajan, ja paikallisten mukaan kyseessä on vallankumousyritys, jossa korruptio on jo menettänyt osan valtaansa Venäjällä.

Jos Kazanin pormestari päättää tilata julkisilla varoilla tuoleja ja pöytiä, tiedot löytyvät internetistä. Tämä ei varsinaisesti kannusta tilaamaan niitä veljenpojan firmalta tai paksuimman kirjekuoren toimittaneelta ylihintaan. Jokainen virka Venäjällä on kuitenkin Putinin hyvän tahdon varassa. Jos ylimmän esimiehen eli Putinin luottamus itänaapurissa menee, ainakin itsesuojeluun taipuvaiset ymmärtävät ihan itse erota.

Kun tiedot ovat julkisia ja helposti saatavissa, pitävät kilpailijat ja kansalaisaktivistit huolen siitä, että tietoisuus tyhmistä tai korruptoituneista hankinnoista menee eteenpäin.

Jos haluaa mellastaa julkisilla rahoilla, on julkisuus sangen kiusallista. Kysykää vaikka Merja Ailukselta tai Antti Kaikkoselta. Nämä eivät luonnollisesti sovinnolla eronneet yhtään mistään. Minussa herättää hilpeyttä aina muuten uutinen “Erosi itse” ja seuraavassa lauseessa “Sai erorahan”. Niin tyhmiä ei kai sentään julkisella sektorillakaan olla, että sopimuksessa olisi eroraha itse irtisanoutuessa.

Suomessa julkisissa hankinnoissa ongelmana ei ole niin paljon korruptio kuin Venäjällä. Lähes yhtä vaarallista on sen sijaan meillä hyvin yleinen osaamattomuus ostettaessa. Tämä on tosin ymmärrettävää. Esimerkiksi suomalainen kuntajärjestelmä on omiaan tuottamaan osaamattomuutta kunnalliseen päättämiseen.

Kunnallisista luottamustoimista saatavat korvaukset ovat marginaalisia. Tämä kannustaa etenemään luottamustoimista kunnan tai valtion virkaan. Kun esimerkiksi yli 100.000 asukkaan kuntien valtuutetuista vain neljäsosa on yksityisellä sektorilla töissä, ei valtuuston enemmistöllä ole tosiaankaan halua keikuttaa venettä, vaan jatkaa poliittisia virkanimityksiä.

Voi olla, että Sirkka-Liisa Sairaanhoitaja tai Reino-Kalevi Rehtori pätevöityy luottamustoimessaan päättämään optimaalisista miljoonainvestoinneista. Tai poliittisesti valitut Helsingin apulaiskaupunginjohtajat pätevöityvät virassaan tilaamaan kuskittomia metrovaunuja Siemensiltä. Kovin todennäköistä tämä ei kuitenkaan ole.

Tämän osaamisvajeen kunnalliset toimijat usein tunnustavatkin, ja tilaavat vaikeissa kysymyksissä paikalle Keijo-Juhani Konsultin.  Kunnallinen päätösvalta onkin ulkoistettu monissa asioissa konsulteille. Heidän muusta pätevyydestään en tiedä, mutta laskuttamaan he ainakin ovat erinomaisen päteviä.

Mitä tälle tehottomuutta ja julkisen sektorin paisuttamista tuottavalle järjestelmälle voi tehdä, en tiedä. Eikä kyllä vaikuta tietävän poliitikotkaan. Selkeää on, että viiden vuoden irtisanomisajat kuntaliitoksissa ja fuusioituvien kuntien viime hetken rahan polttaminen ovat taloudellisesti järjettömiä. Miten näistä pääsee eroon, onkin sitten hivenen monimutkaisempaa.

Mutta sen tiedän, että julkisen sektorin hankintojen lisäavoimuus tehostaisi rahan käyttöä. Kun kaikki tieto kaupoista olisi saatavissa helposti ja ikuisesti, tämä kannustaisi päättäjiä toimimaan järkevästi.

Toimittajien ei tarvitsisi kamppailla julkisten ”liikesalaisuuksien” esilletuomiseksi. Hankinnoissa syrjityt pitäisivät kyllä laiskat toimittajat ajan tasalla. Poliittiset vastustajat tarkastelisivat perivihollistensa (yleensä puoluetovereita) touhuja suurennuslasilla. Tällaisessa tilanteessa julkisten rahojen polttaminen tulisi selkeästi vähemmän houkuttelevaksi.

Tämän avoimuuden ja tiedon helposti saatavuuden pitäisi koskea koko julkista sektoria ja sen lisäksi itse itseään täydentäviä yhteisöjä kuten esimerkiksi säätiöitä. Julkiseen sektoriin kuuluvat siis myös valtion kokonaan omistamat yhtiöt, mutta eivät valtion tai kuntien osaomistamat julkisesti noteeratut yhtiöt. Erityisen mielenkiintoista olisi saada myös poliittiset yhdistykset tutkan alle.

Minä olisin esimerkiksi hyvin kiinnostunut tarkastelemaan erilaisten rahapelituottojen edunsaajien rahankäyttöä. Sieltä löytyy investointeja, jotka on tehty vain, jotta kaikki avustukset saataisiin käyttöön. Näistä on ollut päättämässä poliittisesti valittuja kuukausipalkkaisia toimihenkilöitä, joita yksityinen sektori ei ainakaan nykyisellä korvauksella palkkaisi yhtään mihinkään.

En kuitenkaan jaksaisi näitä ryhtyä kaivamaan, varsinkin kun se ei johtaisi järjestelmänmuutokseen, yksittäisiä päitä vain putoilisi. Mutta jos tiedot olisivat julkisia ja helposti saatavissa, joku nuori ja vielä korruptoitumaton freelancetoimittaja kyllä jaksaisi. Heillä on tällä hetkellä leipä hyvin tiukassa ja tällaiselle jutulle löytyisi kyllä joku ostaja.

1990-luvulla me ammattipelurit muuten pohdiskelimme, että jos pelit kuivuvat, perustamme yhtiön myymään tavaraa Casino Raylle. Hankinnat mitä sinne tehtiin, olivat havaintojemme mukaan myyjälle hyvin katteellista kauppaa.

Jos yksityiset toimijat tuhlaavat varojaan tai laiskat osakkeenomistajat päästävät toimivan johdon törsäämään, se on heidän oma ongelmansa. Julkisten varojen tuhlaaminen taas on verrattavissa varastamiseen.

P.S. Tiedän, että perustuslain mukaan viranomaisten hallussa olevat asiakirjat ovat julkisia. Ne vain ovat kovin vaivalloisesti saatavilla. Talouselämän toimituspäällikkö haki KHO:sta asti velvoituksen valtioneuvoston kanslialle luovuttaa Alexander Corporate Financen laatimat palkkioselvitykset. Tämän johdosta firma purki sopimuksensa valtion kanssa.

Tämä Alexander Corporate Finance Oy on muuten lähinnä toimivan johdon edunvalvoja osakkeenomistajia vastaan, ja hyvin on työnsä tehnyt. Suomessa tavataan perustella kovaa palkkavaatimusta sillä, ”kun muutkin saa.” Perustelut eli johdon palkkaselvitykset on toimittanut vaatimuksen tueksi ACF Oy:n tj Yrjö Kopra. Näitä selvityksiä eivät sen enempää tilaajat kuin toimittaja halua todellakaan julkisuuteen.

Eikä tarvitsekaan. Kunhan yksityisen sektorin palkkoja ja palkkiomalleja ei tuoda julkiselle sektorille, tämä on oikein. ”Kukin pelaa omilla rahoillaan kuten haluaa”, on vanha venäläinen sananlasku.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.

Uutinen lakiesityksestä Venäjällä 21.6. 2012 ITAR-TASS

Julkisuusperiaate erotti valtion ja Yrjö Kopran tiet 11.11.2013 TE