Venäjällä pokerinpelaaja on ihminen

Aki Pyysing

Suomessa pokerinpelaajat ovat suuren yleisön arvostuksessa jossain huumekauppiaiden ja pankkiryöstäjien välissä. Tilanne on sikäli parantunut viidessätoista vuodessa, että silloin olimme selkeästi molempien näiden alapuolella.

Vuonna 2001 Casino Rayn pelit siirtyivät kovasti kohti vanhasta vakiopelistä 50/50 markkaa kohti 10/10 markkaa peliä. Eräs vanhemman polven pokerinpelaaja totesi, että ”kymppikymppi on pokerin syöpä”.

Siihen, mitä peliä enemmistö haluaa pelata, ei voi kovasti vaikuttaa. Mutta aina voi etsiä uusia paikkoja pelata. Minä aloin matkustella ahkerasti rakkaaseen itänaapuriin. Kävin 2000-luvulla 42 kertaa Pietarissa. Siellä oli isommat ja paremmat pelit ja leipä on haettava joskus vaikeistakin paikoista, kuten nälkävuosien lapset tietävät.

Hivenen ensimmäinen pelireissu Pietariin jännitti. Tosin kaupungissa oli käynyt pelaamassa aikaisemmin muitakin suomalaisia, ja he olivat palanneet hengissä takaisin. Minä olin käynyt entisessä Neuvostoliitossa kerran Tallinnassa pelaamassa jenkkifudista vuonna 1989, enkä koskaan Venäjällä aikaisemmin.

Ihastuin Pietariin välittömästi. Kaupunki on hieno, ja offpoker-aktiviteettia riittää. Lisäksi havaitsin venäläiset hyvin samanlaisiksi ihmisiksi kuin suomalaiset. He ovat varsin työteliäitä, ja tykkäävät kovasti vodkasta.

Pietarissa oli kaksi kilpailevaa pokeriklubia, joissa molemmissa katsoin monet auringonnousut. Ystävystyin paikallisten kanssa varsin nopeasti yhteisten harrastusten vuoksi. Asiaan auttoi, että puhun venäjää kovemmin kuin paremmin, mutta pelkäämättä.

Erityisesti Taleon-klubilla turvajärjestelyt olivat vakuuttavat. Hieno kasino sijaitsee Moika-joen rannalla 300 metriä Nevski Prospektista. Nevskin kulmassa oli ensimmäinen korvanappikaveri, jolla varmasti oli taskussaan muutakin kuin lompakko. Toinen oli seuraavan korttelin kulmassa. Metallinpaljastimen läpi mentyä vastassa oli seitsemisen kaveria kovat kaulassa ja luultavasti myös makasiinissa. Paikan omisti paikallisten mukaan Pietarin mafian kakkosmies.

Kasinoisäntä olikin vaikuttava ilmestys paikalle saapuessaan. Häntä ei olisi ikinä valittu mafiaelokuvaan, koska hän olisi vaikuttanut liikaa karikatyyriltä. Hänen tullessaan huoneeseen paikalliset pitkälti hyppäsivät ylös seisomaan. Kun hän teki 13 rebuyta pottiseventurnauksessa, kukaan ei naureskellut peliesitykselle.

En koskaan kysellyt pelikavereiltani mistä he olivat rahansa saaneet. Sen sijaan alusta asti kerroin olevani ammattipokerinpelaaja. Tähän nämä miehet, joista osalla oli varmasti myös laillisia bisneksiä, suhtautuivat suurella kunnioituksella. Sen jälkeen, kun minulla hohotti parissa turnauksessa, he alkoivat kysellä loputtomasti peliohjeita.

Taleon piti myös hyvää huolta asiakkaistaan. Kasinon musta auto haki junalta ja kyyditsi muutenkin aina halutessa minne tahansa Pietarissa. Ruoka ja juoma olivat ilmaisia. Taleonin keittiö palkittiin muuten kahtena vuonna peräkkäin Pietarin parhaana. Reikki oli alhaisempi kuin Suomessa ja jakajat parempia.

Toisin kuin Suomessa, Venäjällä pokerinpelaajaa (ainakin miestä) kohdeltiin ihmisenä. Sen sijaan naiset olivat lähinnä kulutushyödykkeitä. Tosin naiset tuntuivat olevan miehistä samaa mieltä. Vanha venäläinen sananlasku kertoo, että kun köyhyys tulee ovesta sisään, niin rakkaus lentää ikkunasta ulos.

 Pelinhoitajat taas olivat ihmisten alalaji, jos sitäkään. Kerran ystäväni Naum Korolev kysyi minulta, oliko naisjakajamme mielestäni kaunis. Sanoin, että totta kai. Tämän olisi voinut toki sanoa silmät kiinni, olimmehan pelaamassa Taleon-klubilla. Muita ei ollut.

Sitten Naum kysyi, paljonkos hänestä voisi maksaa. Minä en saanut sanottua oikein mitään, kysymys tuli vähän yllättäen. Olin ensimmäistä vuottani Pietarissa, ja en tuntenut kulttuuria vielä kovin hyvin.

Kun minusta ei irronnut arviota, Naum jatkoi: On se sellainen 200 dollarin tyttö, no korkeintaan kolmensadan”. Ja mielestäni jakaja otti tämän kohteliaisuutena. Tästä en tosin voi olla varma, koska jakajat hymyilivät pelaajille aina. Pietarissa on huonompiakin töitä, kuin olla Taleonin pelinhoitaja.

Toki pelinhoitajan työssä oli myös varjopuolensa. Kerran pelasimme kilpailevan Conti Groupin kasinolla 100/200 dollarin Omaha high/lowta. Pelissä oli mukana Anton, joka näytti pahasti mukiloidulta Anthony Quinniltä. Lisäksi hänelläkin oli selvästi paikallisiin karismaattinen vaikutus.

 Minulla oli Antonin kanssa yhdessä potissa kolme outtia koko pottiin ja muutama lisää puolikkaasen turnissa. Riverissä napsahti täsmäosuma, ja sain reissulle vielä maksun ja skuuppasin ison potin.

 Anton, eikä kukaan muukaan juuri koskaan kitissyt ulkomaisille pelaajille väärin vetämisestä tai syyttänyt meitä mistään. Sen sijaan hän hetkeäkään epäröimättä nousi ylös, ja tempaisi avokkaalla varsin painokkaasti miesjakajaa poskeen.

 Suomessa kimpussa olisi useita innokkaita turvamiehiä, ja odotettavissa olisi varma vuoden porttikielto. Pietarissa tuomio teosta tuli myös välittömästi. Jakaja täytyi vaihtaa. Hänhän oli jakanut Antonille huonon kortin.

 Toivottavasti Putin pian avaa pelit omalle kasinoyhtiölleen ja pääsee taas Pietariin pelaamaan. En siksi, että jakajat eivät olleet siellä ihmisiä. Vaan siksi, että pokerinpelaajat olivat. Toisin kuin koti-Suomessa.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.