Post flop exploittaus

Kuten PF esimerkeissä yritin tuoda esiin, monet pelaavat tietyt tilanteet samalla tavalla hyvinkin pitkään, vaikka käyttäisit heidän pelinsä vuotoja hyväksesi. Usein he jopa tietävät asiasta mutta eivät vaivaudu tekemään asialle mitään, koska "en pelaa pois positiosta" tai "etsin parempia tilaisuuksia" tai "minulla on vain x dollaria sijoitettuna pottiin", tai jotain muuta vastaavaa.

Yksi suurimmista virheistä jonka etenkin pokeria jo jonkin verran osaavat tekevät on liian paljon continuation betsaaminen (jatkolyönti eli c-bet) etenkin pois positiosta (OOP). Tämä yhdistettynä siihen, että suurin osa pelaajista vielä avaa liian paljon käsiä varhaisista positioista on yksi varmimpia tapoja vuotaa rahaa, tavalla tai toisella. Jotta asia olisi helpompi hahmottaa, niin tässä kaksi esimerkkiä joista ensimmäinen koskee nimenomaan eo. tilannetta:

UTG avaa 3,5bb eli potin ja me maksamme AQo UTG+1, muut kippaavat. Jos floppi on Q- tai A-korkea meillä on lähes aina paras käsi ja voimme flopista ja riideistä riippumatta maksaa tai jopa korottaa, joskin maksu etenkin kuivalla boardilla on varmempi vaihtoehto. Mutta vaikka emme osuisikaan ja floppi on esim. KJx, JTx, T72 jne voimme edelleen joko maksaa tai korottaa riippuen siitä miten usein vastustaja barreloi turnin. Matalammilla tasoilla kuten 0,5/1NL tai 1/2NL harva pelaaja barreloi ilman hyvää osumaa, mutta mitä ylemmäs tasoissa mennään sitä enemmän pelaajat barreloivat jopa hyvin pienellä equityllä, jos luulevat sinun maksaneen flopin heppoisin perustein. Tällaisia vastustajia vastaan on usein parempi vaihtoehto joko korottaa tai kipata flopilla ilman hyvää osumaa.

 Jos vastustaja taas on tyyppiä joka lyö c-betin melkein aina mutta luovuttaa turnin, niin paras peli tällöin on ns. floatata eli maksaa flop ja lyödä turnilla jos vastustaja checkaa. Usein turnin maksaessaan hänellä on marginaalinen käsi ja kippaa riverin jos lyöt reippaasti, mutta juuri tällaisissa tilanteissa hyvät riidit ovat kullanarvoisia.Jos sinulla on riidit/statsit että vastustaja barreloi todella heppoisin perustein jopa kolme streetia on hyvillä osumilla luonnollisesti paras vain maksaa ja floattaamisen sijaan korottaa tai kipata enemmän.

Mikä ei ole yhtä helppoa huomata, on että tälläisiä vastustajia vastaan voit joskus maksaa riverille asti esimerkiksi vedoilla ja korottaa heidän river-betsinsä päälle osuit tai et, sillä heidän rangensa on hyvin bluffipainotteinen. Todella harva lyö esim. QJ-tyyppisillä käsillä KJ8r5x2x boardilla kolmea streetiä ja jos vastustaja avaa UTG:stä esim. 25% mitä usein näkee ja lyö jokaisella streetillä vaikka 80% rangestaan niin tämä tarkoittaa, että vielä puolet alkuperäisestä rangesta lyö riverillä ja ellei kyseessä ole todellinen maksuautomaatti niin korotus on selvästi +EV.

Otetaan esimerkki jotta asia selviäisi paremmin. Vastustaja avaa MP ja meillä on buttonilla ATdd ja maksamme 3,5bb korotuksen, blindit kippaavat. Floppi tulee KdJx7x, vastustaja betsaa kuten oletamme hänen tekevän lähes joka kerta. Maksamme aikomuksena viedä potti häneltä myöhemmin pois. Turn on 6d boardin siis ollessa KdJx7x6d, vastustaja lyö 2/3pottia ja maksamme jälleen koska meillä on 9 outtia nutsiväriin, 3 outtia nutsisuoraan, A joka voi olla hyvä sekä mahdollisesti jopa paras käsi koska vastustaja voi hyvin olla lyömässä QTxx, 89xx, millä tahansa värinvedolla joka luonnollisesti on meille loistava asia sekä toki valueksi.

Me voisimme myös korottaa mutta näillä stäkkikokoilla se ei todennäköisesti ole yhtä hyvä peli kuin maksaminen joten vain maksamme. River on 2x ja vastustaja lyö.

Joku saattaa tässä vaiheessa miettiä että jos vastustajan range on noin heikko niin eikö olisi parempi maksaa vielä riverillä koska voitamme suuren osan bluffeista. On toki totta että voitamme toki suuren osan bluffeista, mutta vastassamme saattaa silti olla oudosti pelattu 66,87,AQ-tyyppinen käsi ja lisäksi osaavaa (vaikkakin yliaggressiivista) vastustajaa vastaan saamme todennäköisesti myös suuren osan valuerangesta kuten KQ, AK ja jopa AA kippaamaan.

Koska flopilla ei ollut värinvetoa ja vastustajamme on aggressiivinen, on hyvin mahdollista, että olemme pelanneet hitaasti esim. setin tai KJ:n. Tällaisella boardilla esim. juuri ATs takaoven värinvedolla ko. pelaajaa vastaan voi mielestäni silloin tällöin vaihtaa flopin raisen kahden streetin floattiin ja riverin raiseen. Jos vastustaja checkaa niin todennäköisesti checkaisin AT:n perässä mutta löisin esim. QT:n yms kädet joilla ei ole aivan yhtä paljon showdown-valueta eli todennäköisyyttä voittaa pottia riverillä.

Toinen esimerkki aggressiivisesta post flop-pelistä on hyvin tavallinen tilanne jossa button avaa 2,5bb (btn avaus n.50%) ja meillä on kädessämme 22 ja SB kippaa. Tässä tilanteessa olisi mahdollista 3-betata, mutta esimerkin vuoksi vastustajamme maksaa 3-betit hyvin herkästi positiosta ja 22 pelaa huonosti 3-betatuissa poteissa, joten vain maksamme. Floppi on 873hh. Sökötämme ja tyypillinen 1/2NL vakkarimme lyö jatkolyönnin lähes kaikilla korteillaan.

Kätemme on silti aivan liian heikko maksuun joten meillä on kaksi vaihtoehtoa, joko kipata tai korottaa joista luonnollisesti valitsemme esimerkin vuoksi korotuksen.

Tämän kaltaiset flopit ovat hyviä siitä syystä että meillä on useita vetoja joita esittää, kun taas vastustaja tuskin maksaa isoja korotuksia ja lyöntejä vedoilla. Lisäksi boardin vedokkuus sulkee useimmilta vastustajilta hyvin vahvat kädet kuten setit pois, jos he vain maksavat check-raisemme (CR).

Jos turnilla tulee mikä tahansa värikortti, 6x, 8x, 9x, Tx, Jx ja lyömme isosti, vastustaja kippaa usein mahdollisesti esim. yliparin, kärkiparin sekä kaikki paitsi parhaat vetonsa eli suurimman osan rangestaan.

Useat pelaajat kuitenkin maksavat vielä turnin etenkin jos he saivat ylipariinsa esim. värivedon turnilta ja haluavat nähdä mitä teemme riverillä, mutta kippaavat lähes mihin tahansa riveriin.

Itseasiassa vaikka turn ja river olisivatkin blankoja, niin usein paras peli flopin CR jälkeen on jälleen lyödä molemmat streetit. Monet pelaajat etenkin flopin CR:n maksettuaan maksavat vielä turnin mutta kippaavat riverin jos heidän kätensä ei parane. Tämä on luonnollisesti pelaajista kiinni ja riippuu myös suuresti miten aggressiivisena he meitä pitävät. Lisäksi maksuautomaatteja vastaan ko. peliä ei tietenkään missään nimessä kannata tehdä.

Vaikka mielestäni keskivertovastustajaa vastaan kyseiset pelit ovatkin hyviä, niin kannattaa pitää mielessä että mikä tahansa peli liian usein tehtynä johtaa yleensä ongelmiin ja pahimmassa tapauksessa menetämme edun tilanteessa joka aikaisemmin oli meille hyvin +EV.

Edellä mainitsemani tilanteet ovat vain muutama esimerkki tilanteista joissa voimme käyttää hyväksi yleisiä virheitä tai tendenssejä. Kuten aikaisemmin totesin niin nämä pelit toimivat parhaiten kohtalaisella tasolla ajattelevia pelaajia vastaan jotka osaavat lukea käsiä mutta usein pelaavat liikaa pöytiä ja/tai ovat jumiutuneet tietyn tyyppiseen ajatteluun tai muuten vain kaavoihin kangistuneita. Suurin hyöty näistä esimerkeistä ja artikkeleista on mielestäni jos joku saa avattua omaa ajatteluaan ja pohdittuaan peliä(än) erilaisista näkökohdista.

Ilman syvempää ajattelua oman pelin kehittäminen on hyvin vaikeaa ja suuremman winraten ja/tai korkeampien tasojen saavuttaminen vaikeutuu entisestään.

Tuskin kukaan tuntuu tulevan ajatelleeksi sitä, että tämän tyyppisten tilanteiden etsiminen ja hyväksikäyttäminen piristää omaa "pelikokemusta", ja auttaa pitämään mielenkiintoa yllä. Harvassa lajissa pääsee pitkälle ilman rakkautta lajiin ja "autobotilla" 8-pöydän pelaaminen päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen ei ainakaan vastaa omaa käsitystäni kiinnostavasta pokerista.

Onnea ja menestystä pöytiin.

Ville "Pingviini" Laukkanen