Voiko ongelmapelaajasta tulla kohtuukäyttäjä?

Aki Pyysing

Viime perjantaina luin Hesarista, että rahapeliriippuvuutta voi hyvin hoitaa niin, että tavoitteena ei ole pelaamisen lopettaminen. Tätä kävi viime viikolla suomalaisille opettamassa uhkapelitutkimuksen legenda, emeritusprofessori Robert Ladoucer Kanadasta.

Hoitaa varmasti voidaan, toimiiko tämä sitten, on eri asia. Ymmärrän toki hyvin, että hoitoon on helpompi saada ongelmapelaajia, jos tavoitteena on pelaamisen vähentäminen, eikä lopettaminen. Ladoucer sanoi kertovansa usein asiakkailleen, että kannattaa ottaa tavoitteeksi, ettei pelaa rahaa, jota ei ole varaa menettää. Jos tähän ongelmapelaajat oikeasti pääsisivät, pitäisin minäkin hoitoa oikein onnistuneena.

Minä allekirjoitan monia Ladoucerin teesejä, kuten että peliriippuvaisia ohjaa lopulta haave rahasta, eikä niinkään ongelmat parisuhteessa tai työpaikalla. Erilaiset ongelmat ovat selityksiä, mitä on kerrottu rahojen hupenemista ihmetteleville sukulaisille ja tuttaville, ja sitten niitä selitetään vielä terapeuteillekin.

Suhtaudun kuitenkin skeptisesti peliongelmaisten kohtuupelaamisen pysyvyyteen. Toivottavasti epäluuloisuuteni on aiheetonta ja terapia toimii. En ole perehtynyt tutkimuksiin siitä, miten hyvin Ladoucerin hoitomalli puree, joten sen lopullisesti tuomitseminen olisikin minulta vähän äkkinäistä.

Julkaisen kuitenkin täälläkin Ehkäisevä Päihdetyö Ehyt ry:lle vajaa vuosi sitten kirjoittamani blogin ”Peliongelma on oikea ongelma”.

Peliongelma on oikea ongelma, jolla on aina vakavia seurauksia ongelmapelaajalle ja hänen ympäristölleen. Tämä on mikrotason havainto, jonka olen saanut pelaamalla 20 vuotta ammattimaista pokeria, mutta yhteneväinen alan tutkimusten kanssa.

Tavallaan pokeriammattilaisen tulonmuodostuksen kannalta on ikävää, että peliongelmaisia ei pokeri havaintojeni mukaan houkuttele samassa määrin kuin onnenpelit. Toisaalta viihtyvyyden kannalta on parempi, että peliseura muodostuu pääasiassa viihdepelaajista, joilla on hyvin varaa pelaamaansa peliin ja lisäksi muista ammattilaisista.

Olen seurannut satojen ongelmapelaajien ”uria”. Tavallisin tarina on, että pelataan entistä suuremmilla summilla siihen asti, kunnes omat rahat loppuvat ja sitten yritetään lainata sitä kaikilta mahdollisilta henkilöiltä. Kun luotonottomahdollisuudetkin ovat menneet, turvautuu osa jopa rikoksiin.

Hoitosuositukseni peliongelmaiselle on kaiken rahapelaamisen lopettaminen. Vähentäminen ja kontrollointi karkaavat oikeilta ongelmapelaajilta käytännössä aina käsistä. Jotkut hyvin harvat ovat onnistuneet kanavoimaan rahapelitarpeensa voittavaan pokeriin tai urheiluvedonlyöntiin, mutta nämä ovat poikkeuksen poikkeuksia.

Rahapelihaittojen ehkäisyssä tulisi panostaa voimakkaasti koulutukseen. Käytän tässä mieluummin termiä koulutus kuin valistus. Jos koko kansa ymmärtäisi, että onnenpeleistä ei pitkällä juoksulla voi voittaa mitenkään, häviäisi peliongelmasta valtaosa. Tosin samalla häviäisi osa rahapelijärjestelmän tulopohjasta.

Vaikka en ole varsinaisesti holhoamispolitiikan kannattaja, en näkisi pahana, jos jokaisen peliautomaatin kyljessä olisi lappu ”Tämä automaatti palauttaa laittamastasi eurosta 90 (oikean palautusprosentin mukaan) senttiä takaisin”.

Todennäköisyyslaskennan opettamiseen pitäisi panostaa koulussa selkeästi enemmän. Tämä hoituisi ihan matematiikan sisäisillä painotuksilla. Suorakulmaisten särmiöiden tilavuuksia olen joskus osannut laskea ja integrointikin sujui vielä ylioppilaskirjoituksissa. Nykyosaaminen on hyvin lähellä nollaa ja käyttö tasan nolla. Todennäköisyyslaskentaa käytän edelleen päivittäin, ja muidenkin kuin peliammattilaisten kannattaisi.

Jokaisen olisi hyvä esimerkiksi ymmärtää, mitä palautusprosentti tarkoittaa. Jos ymmärtää, mitkä ovat rahapelien oikeat odotusarvot, on paljon epätodennäköisempää edetä rahapeliurallaan peliongelmaiseksi asti.

Kaikki peliongelmaiset yrittävät jossain vaiheessa rajoittaa pelaamistaan. Tämä ei tavallisesti onnistu. Tiedän kokonaan lopettaneita ongelmapelaajia, jotka ovat pysyneet ”kuivilla” koko loppuelämänsä. Ja sitten tiedän ongelmapelaajia, jotka ovat hetken pelanneet vähän vähemmän ja sitten sortuneet uudestaan. Ongelmapelaamisesta kohtuulliseen viihdepelaamiseen siirtyminen näyttää pokeriammattilaisen silmin lähes kokonaan ylittämättömältä kynnykseltä.

Käytännön toteuttamiskelpoisena toimenpiteenä pitäisi tehdä välittömästi mahdolliseksi elinikäiset vapaaehtoiset pelikiellot kaikkiin rahapeleihin. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa vain vuoden ”jäähyt” ja nekin on haettava erikseen jokaiselle pelintarjoajalle.

Jätän hoiva-alan ammattilaisille, miten ongelmapelaajat populaatiosta tunnistetaan. Mutta selkeää on, että jos pelaaja omasta mielestään on ongelmapelaaja, tulisi hänellä olla mahdollisuus rajoittaa pelaamistaan halutessaan vaikka loppuelämäksi.

P.S. Pitäisi kehittää PGSI:tä parempi testi sen määrittelemiseen, onko pokerinpelaaja peliongelmainen. Sokeasti PGSI:tä tulkitsemalla kaikki pokeriammattilaiset tulisi luokitella vähintään ongelmapelaajiksi. Tosin peliriippuvaisiahan me kaikki olemmekin. Pelaamatta kun ei voi pokerista leipäänsä tienata.

Tämä kirjoitukseni on suunnattu erityisesti kahdelle ryhmälle. Ensinnäkin lainsäätäjille, jotta nämä ymmärtäisivät lakisääteisesti mahdollistaa vapaaehtoiset elinkautiset pelikiellot. Tauti on ikuinen, mutta hoitoa eli porttarin saa halutessaankin vain vuodeksi. Tässä ei ole mitään järkeä – peliongelmaisten kannalta. Rahapelituottojen kannalta toki on parasta päästää peliongelmaiset mahdollisimman rivakasti takaisin pelien ääreen. Asia on sikäli ajankohtainen, että arpajaislaki on menossa uusiksi Suomen rahapeliyhtiöiden fuusion myötä.

Jos muuten peliyhtiö toimii Maltan lisenssillä, ja pelaaja ilmoittaa olevansa ongelmapelaaja, on peliyhtiön suljettava tili välittömästi täältä ikuisuuteen. Joku päivä tämä tulee esille valtamediassakin. Olenko minä vielä lukemassa sitä, on sitten eri asia.

Toinen ryhmä on peliongelmaisten läheiset ja muutkin tuttavat. Kehotan suhtautumaan epäluuloisesti peliongelmaisten lausuntoihin, joiden mukaan ennen pelasin kaikki omat ja kaikki muutkin käsiini saamat rahat, mutta nykyisin pelaan vain kohtuudella. Varsinkin jos tarina päättyy luottoanomukseen.

Peliongelmaisille suosittelen edelleen lopullista ratkaisua, eli rahapelaamisen lopettamista. Mutta kun tämä ei yleensä onnistu, olisi varmasti parempi kokeilla Ladoucerin hoitomallia, kuin jatkaa itsetuhoista pelaamista. Peliongelmaiset eivät olleet kolumnin kolmas kohderyhmä, koska epäilen kovasti, saako yhden kolumnin suosituksilla yhtäkään oikeasti peliongelmaista edes harkitsemaan lopettamista tai hoitoon hakeutumista.

Rahapeliongelma on oikea ongelma – myös pitkittyneessä taantumassa. Pidän mahdollisena, joskaan en todennäköisenä, että ongelmapelaajasta voi tulla kohtuukäyttäjä.

HS 17.3.2016 ”Rahapeliriippuvaisille tarjolla uudenlaista terapiaa”

EHYT/Blogit/Aki Pyysing 9.7.2015 ”Peliongelma on oikea ongelma” 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.