Voittamisen sietämätön tuska ja todennäköisyyksien ymmärtämisen vaikeus

Aki PyysingKävin katsomassa iGamen järjestämässä aitiossa Suomi-Kanadan ja Suomi-USAn. Lisäksi olin omalla rahalla sukulaisten kanssa katsomassa Suomi-Sveitsiä. Tapahtumat olivat hauskoja, paitsi jääkiekollisesti.

Suomen joukkueella puristaa maila pahasti. Tämä ei toki kotikisoissa voi olla suuri yllätys pitkän linjan faneille. Mutta sai pohtimaan, mistä toistaiseksi kerran kerrasta tullut ongelma johtuu?

Kyseessä saattaisi olla meissä ugreissa asuva voittamisen tuska. Tämä ei ole pelkkää urheilutoimittajan perushöpinää, jossa pyritään täyttämään lehti mielikuvituksellisilla teorioilla. Näitä ovat lehdet pullollaan, olen lukenut urheilusivuni 40 vuotta ja pyrin välttämään saman. Olen nimittäin havainnut saman ongelman itsessäni.

Kun minulla on jossain vaiheessa mennyt erittäin hyvin, olen päätynyt sössimään mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Jos joskus joku urani on näyttänyt lupaavalta, olen fokusoitunut johonkin muuhun. Tai päätynyt lähinnä bilettämään loistavan tulevaisuuteni varassa, mikä on vielä tyhmempää.

Tämän tyyppiseen toimintaan olen nähnyt monien heimoveljieni siviilissä langenneen. Harvassa meissä asuu pieni Teemu Selänne, joka tekee töitä vuodesta toiseen ja elää oikeasti unelmaansa töhöilemättä pahasti sivuharrastuksissa. Ja vielä ymmärtää olla tulematta kärsimään kotikisojen kärsimysnäytelmää.

Oikea ongelma lienee se, että suomalaiset eivät ymmärrä todennäköisyyksiä. Jos on todennäköistä hävitä 40 prosentin todennäköisyydellä, on selvä suosikki, mutta häviää melko usein.

Jänkkäsin kymmenkunta vuotta sitten kahden silloisen pokeriammattilaisen kanssa hyvästä tuurista. Minun mielestäni oli hyvää tuuria, jos suosikkikädellä voittaa. Kaksi muuta olivat kannalla, jonka mukaan vain silloin on hyvää tuuria, jos altavastaaja voittaa. Minä en saanut näkemystäni läpi siitä, että esimerkiksi 20 prosentin puhumattakaan 40 prosentin tappiomahdollisuuden välttäminen on hyvää tuuria.

On makuasia, mikä määritellään ”hyväksi tuuriksi”. Tätäkään käsitystäni en saanut kaksikolle läpi, joten luovutin. Siinähän sitten taivastelevat keskenään huonoa tuuriaan, ja aliarvioivat hyväänsä, ajattelin.

Minulla on teoria siitä, miksi Suomessa osataan todennäköisyyksiä käsittämättömän huonosti. Suomen TV (toisin kuin esimerkiksi Ruotsin) ei näytä vedonlyöntimarkkinoiden ennustamia todennäköisyyksiä erilaisille urheilutapahtumille. Televisio saavuttaa kansan tehokkaasti, minä kolumneillani muutaman tuhatta jo valmiiksi sivistynyttä.

Tässä on toki logiikka, koska pelimonopoliyhtiöiden intressissä on pitää kansa pimennossa oikeista voittomahdollisuuksistaan. Muuten saattaa vedonlyönti-into hiipua.

Suomi on voittanut kaksi kertaa maailmanmestaruuden jääkiekossa, ja molemmissa voittopeleissä olimme alussa hätää kärsimässä. Sitten kiekko pomppi hyvin, ja paidat lähtivät pois päältä. Ei siinä sen kummempaa.

USA voitti Suomen surullisessa ottelussa 5-0, ja lähtee lievänä ennakkosuosikkina huomiseen puolivälierään. Voitti Suomi tai USA, niin meteoriitin päähän putoaminen ei yllättänyt kumpaakaan. Kumman tahansa voitto on hyvin tavanomainen jääkiekkotapahtuma.

Toki minä mököttelen, jos jenkit vievät, ja ravintoloiden torstai-illan myynti kärsii. Mutta silti jatketaan flippailua seuraavissa kisoissa. Koska juuri pokeriflipeistä on tasaisissa jääkiekkopeleissä hyvin paljon kyse. Kun menee paremmilla sisään, voittaa useammin, mutta ei joka kerta.

P.S. Jos Suomi voittaa, menen suurella todennäköisyydellä katsomaan seuraavankin Suomen pelin. Lippua ei ole vielä, mutta hinnalla ei ole hirveästi väliä, jos päätän mennä. Ostanko lipun joltain sen halvalla vai kalliilta ostaneelta en todellakaan välitä. Olenko epämoraalinen, kun kannatan täsäkin asiassa vapaata markkinataloutta?

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.