Andreas Wiborg voitti Unibet Open Lontoon - Jussi Vanhanen kuudes

Unibet Open Lontoon finaalipäivä päättyi hetki sitten Lontoon tutulla ja turvallisella Victoria Casinolla.  Turnauksen finaalipäivään päästiin lähtemään mukavasti, kun lauantaina onnistuttiin seulomaan yhdeksän finalistia, vaikka päivä pitkäksi venyikin.

Suomalaismenestys oli jäänyt Jussi Vanhasen harteille, kun kaikki muut meikäläiset oli pelattu laulukuoroon jo aiempina pelipäivinä. Jussi jatkoikin hyvää peliään, ja seurasi lähietäisyydeltä kun koko finaalin ranskalaiskolmikko pelasi itsensä ulos turnauksesta reilussa tunnissa!

Ikävä kyllä tämän jälkeen Jussin onni kääntyi. Ensin Jonathan Schuman vetäisi K5 käteensä kolme viitosta Jussin AK:ta vastaan. Miltei välittömästi tämän jälkeen Christopher Yong onnistui floppaamaan rattaat K4:ään, ja Jussi hävisi suurehkon potin KT kädellään.

Jussin putoaminen noudatteli samaa kaavaa:

Jussi ja Christopher menivät all in ennen floppia.

Jussi A Hertta K Pata

Christopher K Ruutu J Pata

Floppi K Risti J Hertta 4 Risti

Turn J Ruutu

River T Risti ja Christopher vei Jussin merkit täyskädellään.

Todella huonoa tuuria Jussilla, kaksi dominoivaa AK;ta, vastassa K5 ja KJ ja molemmilla kuonoon. "Tuohon runiin on noin 6% todennäköisyys", laskeskeli peliä eturivistä seurannut kolumnistimme Aki Pyysing.

Jussin pudottua peli aaltoili, mutta ajan kuluessa Norjan Andreas Wiborg alkoi näyttää vahvimmalta. Oliver White, Jiang Honglin ja Christopher Yong putosivat seuraavina, ja Wiborg sai seurakseen heads upiin isäntämaan luovasti vedelleen Jonathan Schumanin. Wiborg oli koko ajan niskan päällä, mutta lopullista ratkaisua saatiin odottaa puolitoista tuntia:

Viimeisessä kädessä Andreas ja Jonathan Schuman menivät all in ennen floppia.

Andreas A Hertta J Pata

Jonathan A Pata Q Ruutu

Floppi 9 Ruutu 8 Risti 7 Ruutu

Turn 9 Hertta

River J Hertta ja Andreaksen voitonjuhlat saattoivat alkaa.
 
Kärkikaksikko teki keskenään diilin, joten voittosummat herrojen välillä ovat varsin lähellä toisiaan. Pokaali lähti kuitenkin Andreaksen mukana Norjaan.

Unibet Open Lontoo, tulokset:

1     Andreas Wiborg     NO             £56,807
2     Jonathan Schuman     GB             £49,483
3     Christopher Yong     GB             £28,080
4     Honglin Jiang     NZ             £20,800
5     Oliver White     GB             £16,000
6     Jussi Vanhanen     FI             £12,310
7     Laurent Polito                 £9,850
8     Tony Blanchandin     FR             £7,880
9     Thomas Cazayous     FR             £6,300