bwin.party hyvässä tuloskunnossa, jenkkien paluu nettipokeriin lähellä?

Bwin.partyn osake kiri 7,4% nousuun Lontoon pörssissä fuusioyhtiön kerrottua ensimmäisen vuosipuoliskon tuloksensa. Yhtiön toinen tj Norbert Teufelberger arvioi PartyPokerin saaneen 15% Full Tilt Pokerin pelaajista Mustan perjantain seurauksena.


Bwin.partyn tuloskunto on ollut kohdillaan, sillä yhtiö kertoo ylittäneensä analyytikkojen odotukset muutamalla miljoonalla eurolla. Tulos alkuvuonna oli 81,9 miljoonaa euroa, kun odotuksena oli 75,7 miljoonaa, siteeraa Poker King.

Tulostiedotteessa nostetaan Full Tilt Pokerin ongelmat syyksi odotettua parempaan tulokseen. Tj Norbert Teufelberger arvioi, että 15% FTP:n pelaajista on saitin sulkemisen jälkeen siirtynyt PartyPokerille.

Osakkeen nousuun Lontoon pörssissä vaikuttanee myös Wall Street Jounalissa julkaistu artikkeli, jonka mukaan bwin.party on loppusuoralla neuvotteluissa yhdysvaltalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Teufelberger veikkaa jopa 30% mahdollisuutta, että nettipokerin mahdollistava laki hyväksytään Yhdysvalloissa liittovaltion tasolla jo tänä vuonna.