Dan “Uniikki” Tolppaselle Freezeout-voitto

Menestyksekkäänä rap-artistina, Kapasiteettiyksikkö-yhtyeen jäsenenä ja yhtenä Rähinä Recordsin perustajista ja omistajista paremmin tunnettu Dan “Uniikki” Tolppanen on lisännyt meriittilistalleen uuden saavutuksen. Tolppanen voitti Casino Helsingissä parasta aikaa käynnissä olevan Helsinki Freezeoutin kaksipäiväisen 330 euron Texas Hold’em -turnauksen.

Turnaus houkutteli paikalle 150 pelaajaa, jotka tekivät myös 66 re-entryä muodostaen 64 800 euron palkintopotin. Tolppanen kahmaisi potista leijonanosan, sillä Ari Soinin kanssa heads-upissa tehdyn diilin jälkeen Tolppanen rahasti Pokeri.fi-sivun mukaan 17 451 euroa.

Tolppanen ei ollut ensimmäistä kertaa pokeripöydässä, sillä miestä on nähty silloin tällöin pokeriturnauksissa myös Suomen ulkopuolella. Tolppasella oli ennen sunnuntaita tilillään noin 9400 eurolla rahastuksia vastaavan sisäänoston turnauksista Suomesta ja Virosta.

Tolppanen ehti jo intoilla voitostaan myös sosiaalisessa mediassa.

“Huh mikä fiilis! Eilen 9,5h peliä, tänään jatkettiin reilu 10h ja 150 pelaajasta meikä vei Helsinki Freezeout-turnausviikon ekan päätapahtuman, eka ison turnauksen pysti ja pokeriuran isoin rahastus! (n. 18 000€). HIMMEET!❤️“, Tolppanen tunnelmoi julkisessa Facebook-päivityksessä lähes välittömästi taiston tauottua.

Tolppasen lisäksi Freezeout-pokaalit ovat ehtineet jo napata Antti Leinonen (650€ Terminator, 15 335€ + bountyt) sekä Torsti Kettula (550€ H.O.R.S.E., 11 371€).

Tulokset viikonlopun Helsinki Freezeout -turnauksista:

650€ Terminator
1. Antti Leinonen 15 335€
2. Joel Lehtinen 9738€
3. J-P Juhola 6633€
4. Kasper Mellanen 4469€
5. Kimmo Karlsson 3152€
6. Niko Ylikoski 2305€
7. Pekka Jalkanen 1600€
8. Jyrki Lampinen 1223€
9. Jari Kolehmainen 988€
10. Aki Pyysing 800€
11. Timo Sepponen 800€

330€ Texas No Limit Re-entry
1. Dan Tolppanen 17451€ (diili)
2. Ari Soini 15000€ (diili)
3. Johan Alen 8447€
4. Jere Kurri 5652€
5. Petteri Laiho 3938€
6. Kevin Karenius 2858€
7. Toni Järvisalo 1969€
8. Risto Pönniö 1461€
9. Max Hovivuori 1144€
10. Pasi Laihinen 890€
11. Antti Honkala 890€
12. Mika Lehtoranta 699€
13. Aapo Sanaksenaho 699€
14. Onni Huttunen 699€
15. Sakari Mattila 572€
16. Kimmo Korhonen 572€
17. Ville Mykkänen 572€

550€ H.O.R.S.E. Single Rebuy
1. Torsti Kettula 11371€ (diili)
2. Sergey Sedin 11371€ (diili)
3. TJ Grubisha 5733€
4. Toni Pettersson 3822€
5. Mikko Hirvonen 2676€
6. Michael Barkov 1911€
7. Timo Lämsä 1338€