Dzmitry Urbanovich uutena nimenä Team partypokeriin

Partypoker on aloittanut jälleen kasvattamaan sponsoroitujen ammattilaisten talliaan ja uusimpana nimenä tiimin kanssa sopimuksen on tehnyt puolalainen Dzmitry Urbanovich, joka sinkoutui pokerimaailman tietoisuuteen voitettuaan neljä turnausta vuoden 2015 EPT Maltalta.

Urbanovich liittyi tiimiin, johon hänen lisäkseen kuuluvat mm. Mike Sexton, Tony Dunst, Sam Trickett ja Johnny Lodden. Urbanovich tulee edustamaan partypokerin värejä ensimmäistä kertaa partypoker Million North America -tapahtumassa, joka pelataan Montrealin Playground Poker Clubilla.

”En malta odottaa, että pääsen liittymään partypokerin joukkueeseen”, Urbanovich hehkuttaa lehdistätiedotteessa. ”Olen pelannut jo partypoker Million Sochissa ja Dusk Till Dawn MILLIONSissa ja pidin tapahtumista todella paljon. Kiertueaikataulussa on niin paljon hyviä partypoker LIVE -tapahtumia, että minulla on ongelmia saada niitä kaikkia mahtumaan omaan aikatauluuni. Aion kuitenkin saada aikatauluuni mahtumaan myös verkossa pelattavan ja 7. toukokuuta alkavan $20,000,000 Powerfestin, jonka uskon olevan partypokerille suurmenestys.”

Urbanovich on ehtinyt keräämään vuonna 2013 alkaneella live-urallaan rahastuksia jo lähes 5,2 miljoonan dollarin edestä, joilla hän on Puolan kautta aikain suurin turnausrahastaja