Helpille arvokas kakkostila Madridin 5000€ NLH:ssa

Juha Helpin hieno viikko sai jatkoa eilen illalla, kun EPT Madridin 5000€ NLH sivuturnauksen finaali pelattiin.

Nämä EPT Grand Finalin sivuturnaukset keräävät kohtuullisen mukavia osallistujamääriä, joten pottiinkin kertyy kivasti rahaa. Tällä kertaa tähän 5000 euron turnaukseen osallistui 123 pelaajaa, joten jaettavaa riitti hieman enemmän kuin Helsingin pääturnauksissa.

Juha pelasi vahvasti ja onnistui tällä kertaa pääsemään heads-upiin Hollannin Pieter de Goedea vastaan.

"Voitin finaalipöydässä peräti kolme flippiä, yllättävän hyvää tuuria mun tuuriksi", kertoili Juha. "Viimeinen käsi oli hauska, hollantilainen yritti reissata, mutta sähläsi merkkiensä kanssa ja action tuomittiin maksuksi. Minulla oli isossa J3, jonka olisin kipannut reissuun, nyt tietysti sökötin. Floppi tuli QJ3, ja merkit menivät sisään. Hollantilainen näytti Q3, enkä osunut kaksiouttiseen", kertoi Juha.

Hollantilainen kuittasi 200.000€ ja Juha sai vaivanpalkkaa 120.000€.

Suomalaisia turnauksessa oli yhteensä viisi, sillä Juhan lisäksi mukana olivat Joni Jouhkimainen, Jens Kyllönen, Ville Haavisto ja Ville Wahlbeck. Joni sinnitteli viimeisille rahoille ja tienasi 10.200€.