Ilari "Ilari FIN" Sahamies kuoppasi nettiin elokuussa

Elokuun pelit netin korkeimmilla tasoilla olivat jälleen mielenkiintoiset. Perinteisten PLO-karkeloiden ohella saatiin toimintaa myös Fixed Limit Omaha Hi-Lowssa ja 2-7 Triple Drawssa. Gus ”broksi” Hansenin paluu rinkeihin ei ainakaan latistanut actionia. Eniten pakkaa sekoitti kuitenkin tuttuun tapaan ruotsalainen Viktor ”Isildur1” Blom, jonka holtittomat swingit pitivät reilaajat tyytyväisinä. Blom otti osaa myös FLO8 ja Tripledraw peleihin, joita hän ei huhujen mukaan ole juurikaan harjoitellut pienemmillä tasoilla.

Eniten dollareita elokuussa printtasi kuitenkin Ben ”Ben86” Tollerene, jonka käyrä osoitti 25 000:n pelatun jaon jälkeen komeasti lähes 1,3 miljoonan dollarin positiivista tulosta. Tollerene oli ainut seitsennumeroisen tuloksen tehnyt, sillä elokuun kakkonen Phil ”MrSweets28” Galfdond joutuu tulemaan toimeen vajaan $900 000 kuukausituloilla.

Pelien suurimpana rahoittajana toimi tällä kertaa Macaoon rekisteröity nimimerkki ”patpatman”, jonka kuukausi päätyi pakkaselle $1 247 000:n verran. Ilari ”Ilari FIN” Sahamies oli kuukauden kolmanneksi eniten hävinnyt pelaaja $524 000 tappioillaan. Ilarin kuukausi päättyi kuitenkin kokonaisuudessaan plussalle hienosti menneen EPT-viikon ansiosta.

Suomalaisista parhaiten pärjäsi ”bernard-bb”, joka takoi taaloja reilut 9000 jakoa, tienaten mukavasti $362 625. Toisiksi parhaimman tuloksen meikäläisistä kellotti ”römpsä” ($239 999). Myös Jens "Jeans89" Kyllönen kasvatti avaruusmatkakassaansa voittamalla $149 000.

Top 5 voittajat elokuu 2012

Ben86 $1,296,641

MrSweets28 $897,199

ChaoRen160 $722,416

M.O.P. $655,602

Seb86 $524,545

Top 5 häviäjät elokuu 2012

patpatman -$1,247,503

EireAbu -$755,609

Ilari FIN -$524,192

Isildur -$511,504

n0d1ceb4by -$307,402

 Lähde: HSDB