Intialaisen pokeriskenen naistähti: Pokerin suosio Intiassa räjähdysmäisessä kasvussa

Pokeribuumin lakipiste saavutettiin Euroopassa jo vuosia sitten, mutta maapallon toisella laidalla Intiassa korttipelien kuninkaan suosio kasvaa valon nopeudella. Tästä oivana osoituksena toimii maassa ensi kuussa järjestettävä seremonia, jossa Intian presidentti Ram Nath Kovind kunnioittaa sadan naisen saavutuksia mieskeskeisessä maailmassa ja yksi tunnustusta saavista naisista on 28-vuotias pokeriammattilainen Muskan Sethi.

Sethi on pelannut pokeria vuodesta 2010 lähtien ja live-turnaustienestejä on kertynyt noin 150 tuhannen dollarin edestä. Sethin maanjohdolta saama tunnustus osuu sopivaan ajankohtaan, sillä Intia on tällä hetkellä yksi maailman nopeiten kasvavista pokerimarkkinoista.

New Delhistä kotoisin olevan Sethin mukaan suurimmassa osassa Intian osavaltioita taitopelit on vapautettu uhkapelien leimasta ja Intialaisista tuomioistuimista on saatu ennakkotapauksia, tilastollisia todisteita ja säännöksiä, jotka osoittavat pokerin olevan taitopeli. Intian pokeriyhteisö odottaa kuitenkin yhä ylempien oikeusasteiden päätöksiä, jotta pokeri saisi maassa selkeästi laillisen aseman taitopelinä.

CardPlayerin toimittaja Brian Pempusin tuottamassa haastattelussa Sethiltä kysyttiin intialaisten yleisestä mielipiteestä pokerista joko taito- tai uhkapelinä.

”Tämä tappelu ei lopu koskaan, mutta henkilökohtaisella tasolla oloni on asenteiden suhteen positiivinen. Intian pokeriyhteisö oli aiemmin kiinteä perhe, mutta nyt se on nousemassa valtavirtaan ja massojen tietoisuuteen. Todistamme tällä hetkellä Intian pokeribuumia, mutta pokeri ammattina on monille uusi asia. Pokeri tulisi tunnustaa maailmanlaajuisesti taitopeliksi, koska se ymmärretään helposti väärin - ei onnen, vaan uhkapeli-imagon vuoksi. Sen pitäisi olla yhtä normaalia kuin ystävien kesken lyöty veto golf-kierroksesta. Pokeri tarvitsee vallankumouksen!”

Omasta pokerimaailmastaan Sethi kertoo:

”Intiassa on yksityisiä käteispelejä joka puolella maata, mutta henkilökohtaisesti keskityn tällä hetkellä turnauksiin. Kansallinen live-pokeriskenemme sisältää yhden turnaussarjan muutaman kuukauden välein. WPT Intia tulee tapahtumaan ensimmäistä kertaa ja me pelaajat todella odotamme sitä. Tapahtuma järjestetään rantakohde Goalla, joka on tuleva pokeriparatiisi. Muutama kelluva kasino toimii laillisesti Mondovi-joessa. Intialla on kaikki potentiaali tehdä ihmeitä tulevina vuosina.”

Sethiltä kysyttiin myös hänen arviotaan intialaisten pokerinpelaajien lukumäärästä:

”On todella vaikeaa antaa arvio, mutta karkean arvion mukaan aktiivisia vakiopelaajia on yli 100,000. Pokerin seuraajien ja viihdepelaajien määrä kasvaa todellista salamavauhtia.”

Lue Muskan Sethin haastattelu konaisuudessaan CardPlayerin sivustolta.