Kanadan lainsäätäjät päättivät vanhainkodissa järjestetyt pokeripelit

Kanadan Vancouverissa sijaitseva vanhainkoti on pakotettu lopettamaan vanhuksille järjestetyn pokeripelin, koska se rikkoi provinssin rahapelilainsäädäntöä. 10 sentin arvoisilla chipeillä pelattuun low stakes -peliin osallistui viikoittain noin 40 pelaajaa ja pelejä ehdittiin järjestämään vuosikymmenen ajan.

Eräs peliin osallistunut seniori ilmoitti mielipiteensä pokeri-iltojen lopettamisesta ytimekkäästi:

”Nyt voinkin sitten vain pysytellä kotona ja pelata pasianssia.”

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta Pohjois-Amerikan mantereella, kun viranomaiset ovat puuttuneet ikäihmisten pokerin pelaamiseen. Esimerkiksi vuonna 2010 idaholaisessa vanhainkodissa 20 dollarin sisäänostolla pelattu peli pakotettiin lopettamaan toimintansa ja saman kohtalon koki myös Washingtonissa minimalistisella antella pelattu vanhusten korttirinki.

Pari vuotta takaperin Indianan viranomaiset antoivat varoituksen eräälle vanhainkodille, kun kortti-illoissa oli ollut palkintoina esimerkiksi vessapaperia. Kyseiseen aikaan kuvernöörinä toiminut USA:n nykyinen varapresidentti Mike Pence kommentoi tuolloin, että viranomaiset eivät käyttäneet tapauksessa ”maalaisjärkeä”.