Macaon kasinoiden tuotot kääntyivät viimeinkin nousuun

Macaon kasinoteollisuuden tuotot ehtivät laskemaan 26 kuukautta putkeen, mutta paikallisen hallinnon julkaisemien lukujen perusteella tilanteeseen on vihdoinkin tullut muutos.

Macaon, joka on edelleenkin Kiinan ainoa paikka, jossa uhkapelaaminen on laillista, tuotot nousivat elokuussa 1,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Laskusuhdanne oli lähellä murtua jo helmikuussa, jolloin tuotot laskivat alle prosentin vuoden 2015 helmikuuhun verrattuna.

Bloombergin raportoinnin mukaan elokuun tuloksen odotettiin laskevan noin 1,5 prosenttia, joten kasinoiden tulos oli odotettua parempi. Bloomberg myös arvioi, että samanaikaisesti kun high rollereiden määrä on vähentynyt, tavallisten asiakkaiden määrä on puolestaan ollut nousussa.

Tavisten osuuden kasvua selittää mm. se, että Macaon hallinto on pyytänyt kasinoita keskittymään enemmän viihdepelaajiin ja uhkapelien ulkopuoliseen viihdetarjontaan. Paikallishallinto haluaa, että vähintään yhdeksän prosenttia kasinoteollisuuden tuotoista tulee uhkapelaamisen ulkopuolisista toiminnoista vuoteen 2020 mennessä. Kehityksen suunta on tähän mennessä ollut oikea ottaen huomioon, että joitakin vuosia sitten 91 prosenttia Macaon tuotoista tuli korkeiden panosten baccarat-pöydistä.

Vaikka tuotot ovatkin jälleen kääntyneet nousuun, on Macaolla vielä pitkä matka muutaman vuoden takaisiin huippulukemiin. Ennätysvuonna 2013 Macaon kasinot tuottivat huikeat 45,2 miljardia dollaria ja tuolloin analyytikot vielä uskoivat, että teollisuuden alan rahavirta voisi kasvaa vuonna 2017 jopa 77 miljardin lukemiin. Kyseinen lukema vaikuttaa yli kahden vuoden laskusuhdanteen jälkeen varsin epärealistiselta ja tänäkin vuonna tuotot tulevat jäämään noin 30 miljardiin dollariin.