MCOP: Suomalaiset käsittämättömässä vedossa

Suomalaispelaajien peliesitys vasta puoliväliin edenneessä Amsterdamin Master Classics of Pokerissa on ollut sanalla sanoen murhaava. Suomalaiset ovat voittaneet enemmän turnauksia kuin muiden maiden kansalaiset yhteensä.

Pyttybakkanaalit aloitti uskomattomassa vedossa oleva vlog-velho Kasper Mellanen, jolle liveturnausvoitto oli jo kolmas kuukauden sisään. 550 euron sivuturnauksen tuhonnut “Jepperi” voitti vastikään myös Pokerisivut Openin sekä livepokerin SM-kullan.

Mellasen jalanjäljillä jatkoivat pian myös 1600 euron sivuturnauksesta yli 83 000 euroa voittanut Hassan Sey (etusivun kuvassa) sekä Santeri Piiroinen, jonka jyrän alle jäivät 3250 euron PLO High Rollerin muut osanottajat. Piiroisenkin turnaussyksy on ollut erittäin menestyksekäs, sillä mies voitti elokuussa myös EPT Barcelonan 10 300 euron PLO-sivuturnauksen. Liveturnausuransa suurimmalla rahastuksella tuolloin palkittu Piiroinen poistui Barcelonasta peräti 317 260 euron palkintorahojen kanssa, ja tällä kertaa sukanvarteen kertyi 75 297 euroa lisää riihikuivaa.

Pot Limit Omaha -pytyt hakivat myös vanhat ketut Kimmo Kurko ja Matias Knaapinen, joiden lisäksi voittajakehään pääsi poseeraamaan vielä 330 euron Texas Hold’emin voittanut Simo Räikkönen. Yhteensä suomalaiset ovat voittaneet siis käsittämättömät kuusi kappaletta turnausviikon kymmenestä ensimmäisestä turnauksesta.

Myös 4300 euron pääturnaus on sujunut suomalaisittain erinomaisesti. Turnauksen näillä hetkillä käynnistyvään kolmanteen pelipäivään selvisi 50 parasta pelaajaa, joiden joukossa porskuttaa jopa kahdeksan suomalaista. Rahoille pääsee 47 parasta, eli bubble on enää parin putoamisen päässä.

Top 10 ja suomalaiset, Master Classics of Poker 4300€ Main Event:

1 Shyngis Satubayev 1,074,000
2 Ole Schemion (yläkuvassa) 722,500
3 Jesse Liljegren 445,000
4 Pascal Vos 407,000
5 Gert Jan Albers 371,500
6 Rashed Zade 325,000
7 Christopher Frank 315,500
8 Dax Hagens 314,000
9 Michiel Van Elsacker 307,500
10 Johan Rensink 300,000


Matias Arosuo 251,000
Hassan Sey 247,500
Kimmo Kurko 149,500
Joonas Helin 149,500
Valtteri Autio 126,000
Ville Mattila 84,000
Samu Riihelä 80,000

Turnauksen keskiarvopino on tällä hetkellä 207,600 merkkiä, ja seuraavaksi pelataan tasoa 2,000/4,000.

Finaalipöydän rahasijat:

1 €260,878
2 €174,421
3 €124,548
4 €95,911
5 €73,441
6 €56,177
7 €43,023
8 €33,021
9 €25,485

Suomalaisten sivuturnausvoitot tähän mennessä:

€ 500 + 50 No Limit Hold’em – MCOP Meets WSOP Kasper Mellanen 28 918€
€ 3,000 + 250 Pot Limit Omaha – High Roller Santeri Piiroinen 75 297€
€ 1,500 + 100 No Limit Hold’em Hassan Sey 83 026€
€ 300 + 30 No Limit Hold’em Simo Räikkonen 13 829€
€ 1,000 + 100 Pot Limit Omaha – 8 Max Kimmo Kurko 48 714€
€ 1,000 + 100 Pot Limit Omaha – Hyper Turbo Matias Knaapinen 32 627€

Linkkejä klikkaamalla pääset turnauksen tuloksiin / pelaajan rahastustilastoihin.