Neteller maksaa viimeisen erän sakoistaan tässä kuussa

Internetissä toimivan rahansiirtoyhtiön Netellerin johtajat ilmoittivat tällä viikolla luottavansa siihen, että huolimatta viime vuoden vaikeuksista yhtiön neljännen vuosineljänneksen ja koko viime vuoden tulos vastaa odotuksia. Netellerin vaikeudet johtavat juurensa jenkkien lainsäädännön muutoksiin. Kun Yhdysvaltain hallinto päätti kieltää terroristilakien säätämisen yhteydessä myös rahansiirrot nettipokerisaiteille tuli Netellerille ongelmia. Lisäksi Yhdysvaltain oikeusviranomaiset päättivät ryhtyä oikeustoimenpiteisiin yhtiötä vastaan. Neteller sopi kuitenkin oikeusjuttuja välttääkseen syyttäjäviraston kanssa vahingonkorvauksista. Summa oli 136 miljoonaa dollaria. Nyt tilanne on se, että Neteller maksaa sopimuksen mukaisen viimeisen maksuerän eli 38,25 miljoonaa dollaria tammikuun 16. päivä. Sopimukseen kuului myös 94 miljoonan dollarin suuruisen summan palauttaminen amerikkalaisille asiakkaille. Summasta on palautettu tällä hetkellä 81 miljoonaa dollaria, ja amerikkalaisten asiakkaiden on 26. tammikuuta mennessä nostettava loput varansa käyttämällä Netellerin webbisivustoa.

Yrityksen Calgaryssä sijaitsevan kiinteistön myynti on lykkääntynyt. Viime vuonna kapuloita yhtiön rattaisiin heitti myös käräjöinti erään sopimuskumppanin kanssa sopimusrikkomusasiassa. Neteller sopi riidan ja maksoi 1,75 miljoonaa Kanadan dollaria vahingonkorvausta.

Lähde: Online Casinos