Valitustuomioistuin pyörsi päätöksen: Takuupottijupakka etenee oikeuteen

Newjerseyläinen valitustuomioistuin on kääntänyt oikeuden päätöksen päälaelleen ja sallinut vermontilaismiehen haastaa Atlantic Cityssä sijaitseva kasino oikeuteen pokeriturnauksen peruuttamisesta.

Michael Bandler -niminen mies matkusti Atlantic Cityn Golden Nugget -kasinolle pelaamaan pokeriturnausta vuonna 2015. Turnauksessa oli 150 000 dollarin takuupotti, mutta huomattuaan pelaajamäärän olevan jäämässä selkeästi vajaaksi kasino veti töpselin seinästä ja peruutti lennosta koko turnauksen. Pressiraporteista ei selviä, oliko turnaus jo käynnissä keskeytyshetkellä.

Pelaajat saivat toki osallistumismaksunsa takaisin, mutta Bandler halusi haastaa silti Golden Nuggetin oikeuteen harhaanjohtavasta mainonnasta turnauksen takuupotin vuoksi.

Golden Nuggetin mukaan turnauksen mainosmateriaaleihin oli painatettu pienellä printillä ilmoitus siitä, että turnaus voitaisiin peruuttaa. Tuomioistuin asettuikin asiassa ensin kasinon puolelle, eikä Bandler saanut lupaa viedä asiaa sen pidemmälle. Valitusprosessin onnistuttua Bandler saa nyt vihdoin haastaa Golden Nuggetin virallisesti oikeuteen.

Kunnioittamatta jääneistä takuupoteista on kiistelty vuosien varrella useissa maissa ja vaihtelevin lopputuloksin. Golden Nugget -tapauksesta voi mahdollisesti muodostua tärkeä ennakkotapaus asiassa.

Lähteet: Associated Press, Card Player
Kuvat: Pixabay