PAF laski pelaajiensa tappiorajoja

Ahvenanmaalainen rahapelioperaattori PAF laskee online-pelaajiensa vuosittaiset tappiorajat vain 25 000 euroon ensi tammikuusta lähtien. Summa vastaa reilua 2000 euroa kuukaudessa.

PAF:n toimitusjohtaja Christer Fahlstedt totesi lehdistölle, että yhtiö haluaa varmistaa, ettei yksikään sen pelaajista voi hävitä yhtiön peleihin taloaan tai kotiaan. Fahlstedtin mukaan tappiorajojen laskeminen entisestään pohjautuu Tukholman yliopiston tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan pallon antaminen asiakkaille ei toimi lainkaan ongelmapelaamisen kitkemisessä. Sen sijaan yhtiön itsensä asettamilla tappiorajoilla on Fahlstedtin mukaan suora vaikutus asiaan.

Fahlstedtin mukaan uusi tappioraja tulee laskemaan yhtiön tuottoja noin kahdella prosentilla.

“Tuottojen laskeminen ei tietenkään ole hyvä asia, mutta meillä menee peliyhtiönä jo hyvin, ja olen varma, että asiakkaamme arvostavat valitsemaamme tietä”, Fahlstedt kommentoi vapaasti suomennettuna.

PAF laski pelaajiensa vuosittaista tappiorajaa 30 000 euroon jo viime vuoden syyskuussa. Fahlstedt arvioi tuolloin yhtiön vuosittaisten tuottojen laskevan noin viidellä prosentilla. Yhtiö julkaisi dataa muutosten vaikutuksista maaliskuussa, jolloin statistiikat osoittivat selvästi suurten panosten pelaajien tuottojen laskeneen 9,65 miljoonasta 4 miljoonaan euroon. Aktiivisten asiakkaiden määrä sen sijaan oli noussut peräti 24 prosentilla.

Fahlstedt kuvaili tuolloin high rollereilta menetettyjä tienestejä merkittäviksi. Toimitusjohtajan mukaan suurten panosten pelaajilta tulevat tuotot ovat kuitenkin “kestämätöntä rahaa, jota koko alan pitäisi kieltäytyä vastaanottamasta”.

PAF on jo aiemmin asettanut tavoitteekseen, ettei yhtiön tietokannassa olisi yhtäkään ison rahan pelaajaa. Fahlstedtin mukaan high rollerit muodostavat nytkin enää 0,08 prosenttia PAF:n asiakkaista.

Manner-Suomen monopoliyhtiö Veikkaus ei ainakaan toistaiseksi ole ilmoittanut samansuuntaisista pyrkimyksistä. Talouselämä-lehden helmikuussa julkaiseman artikkelin mukaan yhtiö pyrkii targetoimaan nimenomaan suurimpia häviäjiään.

Lähteet: Calvinayre.com (1, 2), Tukholman yliopisto