Partyn perustaja sai ehdonalaista

Party Gamingin perustajiin lukeutuva koodivelho Anurag Dikshit sai New Yorkissa ehdonalaisen vankeustuomion aiemmin maksamiensa miljoonasakkojen päälle.

Party Pokerin alkuperäisen softan kirjoittanut intialainen Dikshit tunnusti kaksi vuotta sitten New Yorkin piirituomioistuimessa rikkoneensa ns. Federal Wire Actia. Tämä laki kriminalisoi muun muassa rahanpesun, jonka varjolla amerikkalaisviranomaiset ovat syyttäneet nettipeliyhtiöitä.

Osana tunnustustaan Dikshit maksoi Yhdysvaltain hallitukselle jättimäiset 300 miljoonan dollarin sakot. Siltikin häntä uhkasi kahden vuoden vankeus. Nyt tuomioksi on Poker Kingin mukaan langetettu vuoden ehdonalainen, koska Dikshit on syyttäjän mukaan tehnyt yhteistyötä liittovaltion poliisin kanssa.

Party Gamingin muut perustajat Ruth Parasol DeLeon ja Russell DeLeon eivät ole vielä joutuneet amerikkalaisen tuomarin eteen. Pariskunta majailee tiettävästi Euroopassa.

Partyn osakkeilla rikastunut Dikshit on antanut huomattavan osan omaisuudestaan nimeään kantavan säätiön kautta hyväntekeväisyyteen.

Lontoon pörssissä listattu Party Gaming on fuusioitumassa itävaltalaisen pelijätin Bwinin kanssa.