Playtechillä menee lujaa, pokeri jarruttaa 888.comia

PlayTechLontoon pörssissä noteeratut peliyhtiöt ovat raportoineet osavuosituloksiaan. iPoker-verkkoa pyörittävä Playtech teki hyvän tuloksen taloutta koettelevasta taantumasta huolimatta. Huhti-kesäkuussa yhtiö teki nettotulosta 33 miljoonaa euroa, mikä oli lähes neljänneksen enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Alkuvuodesta tulos putosi aavistuksen.

Yhtiön pokerivoitot kasvoivat 17,8 prosenttia ja oli 8,2 miljoonaa euroa. Yhtiön hallitus uskoo, että koko vuosi on vahvan kasvun aikaa. Maailman suurimman pokeriverkoston ja kolmanneksi suurimman alan toimijan uusin tulokas on CelebPoker. Bluff Magazinen mukaan saitti vaihtaa pian Boss Medialta iPokerille.

888.com puolestaan kertoi, että sen pokeritoiminnot eli Pacific Poker on menettänyt asemiaan. Yhtiön liikevoitto huhti-kesäkuussa oli 61 miljoonaa dollaria, missä oli laskua kahdeksan miljoonaa vertailuajankohdasta. Suurin syyllinen pudotukseen oli pettymykseksi osoittautunut pokeri, jonka yhtiö uskoo kuitenkin petraavan loppuvuoden aikana.

Yhdysvalloissa kasinoyhtiö MGM Mirage kertoi tuloksensa kyntävän edelleen syvällä mutta rahoitustilanteensa helpottuneen. Myös yhtiön suurprojektin CityCenterin rahoitus on turvattu toistaiseksi.