PokerStarsin uudet formaatit julkaistu

Kuten Pokeritieto jo pari päivää sitten ennusti, PokerStars on julkaissut kaksi uutta pelimuotoa. Pokeritieto kävi testaamassa ensimmäisten joukossa eilen julkaistuja Deep Water Hold’emia ja Tempest Hold’emia. Molemmat uutuudet pyörivät samalla struktuurilla, mutta syvyydeltään pelit ovat kuin kaksi ääripäätä.

Sekä Deep Water että Tempest ovat 6-max NLHE:ta, jossa on blindeja kahden sijaan kolme. SB:n ja BB:n ohella pöydissä on Giant Blind, joka on kaksi kertaa BB:n kokoinen. Pöydissä on myös ante, jonka koko eskaloituu sen mukaan, ovatko edelliset potit menneet showdowniin.

Esimerkiksi blindien $0.25/$0.50/$1.00 pöydässä ante on aluksi $0.10. Mikäli käsi ei mene showdowniin, seuraavassa kädessä ante on $0.20, sitä seuraavassa $0.30 ja lopulta $0.40. Mikäli käsi menee showdowniin, ante lähtee taas $0.10:stä. Erikoisen struktuurin tarkoitus on luonnollisesti kannustaa luovempaan ja aggressiivisempaan pelaamiseen.

Ero pelien välillä syntyy niiden stäkkisyvyyksistä. Deep Water on nimensä mukaisesti syvien stäkkien formaatti, jossa sisäänosto on minimissään 100 ja maksimissaan 300 BB:tä. Tempest taas sopii arpomisesta pitäville, sillä pelin sisäänostona on 10-20 BB:tä ja cap on yhtä kuin maksimisisäänosto. Vaikka formaatti sisältääkin paljon push/foldaamista, vaihteleva antestruktuuri estää ainakin liian helpoksi tehdyn taulukoiden tuijottelemisen.

Molemmat formaatit tulevat olemaan tarjolla vain rajoitetun ajan. PokerStars julkaisi viime vuonna viisi uutta formaattia, joista Split Hold’em, Showtime Hold’em, Unfold Hold’em ja Fusion väistyivät parin kuukauden kokeilujaksojen jälkeen. Six Plus Hold’em eli short deck sen sijaan jäi sivuston valikoimiin pysyvästi.

Avaa tilisi PokerStarsille tästä, niin saat jopa 600 dollarin talletusbonuksen!