Suomalaiset ulos PartyPoker Millionsista, pariskunta kärkikymmenikössä

PartyPoker Millions Nottinghamissa jatkaa neljänteen pelipäivään lähdettäessä enää 63 pelaajaa. Kaikki suomalaiset putosivat valitettavasti jo ennen rahasijoja.

1015 pelaajaa keränneessä turnauksessa rahaa jaettiin 127 parhaalle mincashinkin ollessa reilut 10 000 puntaa. Lähimmäksi pääsi Joni Jouhkimainen, joka putosi sijan 150 tienoilla puskettuaan 77:lla hijackista avaajan QQ:ta päin.

Parhaista asemista tasan miljoonan punnan ykköspalkintoa pääsee jahtaamaan hurjassa vedossa oleva Alex Foxen (kuvassa), jolla on pinossaan hurjat 133 isoa blindia. Kahdeksannelta sijalta taas löytyy Foxenin elämänkumppani Kristen Bicknell.

Bicknell ja Foxen ovat tehneet tuhoisaa jälkeä turnauksissa ennenkin. Pariskunta voitti aiemmin tänä vuonna APPT Macaon high roller -turnaukset peräkkäisinä päivinä (ja samalla voittokädellä!). Kesällä Foxen ja Bicknell taas ottivat kaksoisvoiton MSPT Venetianissa, jolloin pariskuntaa syytettiin jopa sopupelistä. Foxen ja Bicknell tienasivat tuolloin yli 400,000 dollaria.

Edellämainittujen lisäksi kärkikymmenikköön mahtuvat myös Mohsin "chicagocards1" Charania sekä maailmanmestari Ryan Riess. Hieman kärkikymmenikön ulkopuolella taas esimerkiksi Patrick Leonard, Sam Grafton ja Max Silver ovat edelleen mukana hyvissä asemissa.

Top 10:

Alex Foxen USA

46,525,000  
Fadil Isufi UK

35,800,000  
John Haigh UK

34,275,000  
Ioannis Angelou-Konstas Kreikka

32,250,000  
Richard King UK

31,000,000  
Anton Siden Ruotsi

30,550,000  
Mohsin Charania USA

28,400,000  
Kristen Bicknell Kanada  
27,725,000  
James Atkin UK

27,200,000  
Ryan Riess USA

26,650,000  


Finaalipöydän rahasijat:

1



£1,000,000
2



£660,000
3



£440,000
4



£300,000
5



£205,850
6



£140,000
7



£100,000
8



£70,000
9



£50,000