Super High Roller Bowlin finaalipöytä selvillä

Tämän vuoden Super High Roller Bowlin finaalipöytä on selvillä dramaattisten vaiheiden jälkeen. Kolme miestä pitää hallussaan yli 80 prosenttia turnauksen merkeistä.


Jännittävien vaiheiden jälkeen selvästi erottuvaksi kärkikolmikoksi selvisi Daniel Negreanu (kuvassa), Mikita Badziakouski ja vuoden 2018 rahalistan kärkimies Justin Bonomo. Etenkin jälkimmäisen selviytyminen rahoillekin oli jo hiuskarvan varassa, sillä Bonomo sai turnauksen bubblessa merkkinsä sisään AT:llä Christoph Vogelsangin KK:ta vastaan. Bonomo riveröi kuitenkin ässän, ja turnauksen bubble boyn kyseenalainen kunnia lankesi lopulta Saksan Steffen Sontheimerille.

Bonomo on rahastanut tänä vuonna live-turnauksista jo 8,9 miljoonaa dollaria. Vertailun vuoksi mainittakoon, että kahden parhaan joukkoon sijoittumalla Bonomon vuoden 2018 vuosiansioilla oltaisiin Suomen kaikkien aikojen rahalistan kärjessä.

Turnauksessa oli virallisesti jaossa rahaa seitsemälle parhaalle, mutta mielenkiintoinen erikoisuus toi myös kahdeksannelle 90 000 dollarin rahastuksen eli vajaan kolmaosan takaisin sisäänostosta. Tämä johtuu siitä, että kolme pelaajaa ei saapunut paikalle turnaukseen siitä huolimatta, että nämä olivat maksaneet 30 000 dollarin takuumaksun paikkavarausta varten.


Merkkitilanne ennen finaalipöytää:

Paikka Pelaaja Kotimaa Merkit BB:t
1 Justin Bonomo USA 3,965,000 159
2 Christoph Vogelsang Saksa 445,000 18
3 Mikita Badziakouski Valko-Venäjä 4,205,000 168
4 Daniel Negreanu Kanada 4,000,000 160
5 Nick Petrangelo USA 600,000 24
6 Jason Koon USA 1,185,000 47



Rahasijat:

1.



$5,000,000
2.



$3,000,000
3.



$2,100,000
4.



$1,600,000
5.



$1,200,000
6.



$900,000
7. Stephen Chidwick gb

$600,000
8. Seth Davies us

$90,000



Turnaus huipentuu tänä yönä. Peliä jatketaan tasolta 10k/25k/25k big blind ante.