Unibet Open Bukarest käyntiin - Pokeritieto seuraa



Unibet Openin rattaat pysähtyvät Bukarestissa, jo kolmannen kerran vajaan kahden vuoden sisään. Tähän frekvenssiin on kuitenkin syynsä, hyvät sellaiset. Kun Unibet tuli Bukarestiin ensimmäisen kerran joulukuussa 2016, oli heti nähtävissä, että tämä kaupunki tarjoaa erinomaiset puitteet tapahtumalle, ja pelaajia riittää niin pääturnaukseen kuin sivuturnauksiin.

Aiemmat Unibet Openit on täällä järjestetty marras-joulukuun vaihteessa, nyt tultiin keskelle kesää. Aurinkoinen sää (+29 tänään iltapäivällä) ei oikeastaan poikkea tällä hetkellä Suomen kesästä. Illan suussa pieni sadekuuro virkisti kaupunkia kummasti. Ennusteissa sää näyttää jatkuvan saman tyyppisenä yli viikonlopun.

Järjestäjät ovat varautuneet palvelemaan entistä suurempaa pelaajamäärää. Pääsalin lisäksi on otettu käyttöön yksi kabinettikin, joten pöytiä turnausalueella on yhteensä 52 kappaletta. Kahdesti turnaus on siis täällä pidetty, ja molemmilla kerroilla pelaajia pääturnauksessa on ollut yli 500. Tänään aloitetussa 300€+30€ Deepstack Open-turnauksessa mukaan tuli 260 pelaajaa.

Toimitus tulee tietenkin keskittymään suomalaispelaajien otteisiin pääturnauksessa ja mahdollisuuksien mukaan myös muissa eventeissä. Tarkkaa tietoa mukaan tulevien suomalaispelaajien määrästä ei vielä ole, mutta veikataan että meikäläisiä nähdään pöydissä 30-40 kappaletta. Jo tänään toimitus bongasi paikan päältä Jorma Vuoksenmaan, Mika "Sharkie" Paasosen ja Veli-Matti "ReportAasi" Puumalan. Veli-Matilla on tänään syntymäpäivä, toimitus onnittelee, ja toivoo että juhliminen ei vaikuta huomiseen pelisuoritukseen. Koska pelaajia on näin valtavasti, tullaan aloituspäivinä pelaamaan kuntoa vaativa (todennäköisesti 11) määrä tasoja.

Tuttuun tyyliin turnauksen seuranta löytyy foorumilta.