William Thorsonista Svenska Spelin keulakuva

Ruotsin tunnetuimpiin ammattilaisiin kuuluva William Thorson yllättää siirtymällä valtion leipiin. Thorsonista tulee Svenska Spelin pokerisaitin uusi keulakuva.


Thorsonin tehtäviin Svenska Spelin pokeriasiantuntijana tulee kuulumaan mm. saitin ja pokeriklientin kehittäminen, ja hän sanoo uuden aluevaltauksen olevan tervetullut muutos.

"Elämäni on ollut jo tarpeeksi kiertämistä ja pintaliitoa. Haluan välillä tehdä pokerin parissa muutakin kuin vain pelata", Thorson sanoo.

Thorson tulee myös pitämään Svenska Spelissä blogia, jossa kertoo turnausmatkoistaan ja peleistään ja antaa neuvoja esimerkiksi kassanhallintaan.

"Thorson on Ruotsin ja ehkä koko maailman kiinnostavimpia pelaajia", Svenska Spelin Mats Bengtsson hehkuttaa ja sanoo, että Thorsonin tietämys ja kokemus on avuksi kun saitista tehdään "ei vain Svenska Spelin vaan koko Ruotsin pokeri".

Svenska Spel on tällä hetkellä onlinen 15. suurin pokerihuone.

Thorsonin tulosta kerrottiin Svenska Spelin tiedotteessa. Kuvassa Thorson vielä entisen sponsorinsa PokerStarsin paidassa.